Olutposti: Malmgårdin Panimo – muinaista viljaa täällä taitetaan

Julkaistu Olutposti 3/19 -lehdessä. 


Kymmenen vuotta on pitkä aika kotimaisella pienpanimokentällä. Vaikka tuntuukin, että vastahan vuosi 2009 oli, niin totuus on se, että silloin kun pernajalainen Malmgårdin Panimo aloitti toimintansa olutmaailma näytti tyystin toiselta. Malmgård oli tuolloin leikittelevä tulokas, perinteisten ja modernien makujen yhdistelijä.

Entä nyt, armon vuonna 2019?

”En koe meitä vieläkään veteraaneiksi. Olemme yhä alkutaipaleella ja kehitettävää riittää. Peruskivijalkamme on pysynyt entisellään ja kestänyt hyvin aikaa: klassikkotuotteet, kuten Dinkel, Belge, Emmer IPA ja X-Porter, ovat merkittävässä roolissa vielä 10 vuoden jälkeenkin. Näille oluille on löytynyt oma kuluttajakuntansa ja satsaamme tuotteiden valmistukseen sekä laadun tasaisuuteen koko ajan. Samaan aikaan pienpanimokenttä on siirtynyt kohti haasteellisempia makuja ja vaikkapa IPA:sta on tullut perustavaraa. Tähän kysyntään mekin pyrimme vastaamaan, ja panostamme tällä hetkellä esimerkiksi hapanoluiden kehittämiseen paljon. Olemme varma ja tasalaatuinen, perinteinen pienpanimo, mutta virkeyttä emme halua kuitenkaan ikinä menettää”, Suomen kokeneimpiin panimomestareihin lukeutuva ja MBH Breweriesin varatoimitusjohtajana työskentelevä Tuomas Markkula pohtii.

Hetkinen, MBH Breweries? Eikö tämän tekstin aiheena ollut Malmgårdin Panimo?

Malmgårdin Panimo ja nykyään Mikkelissä vaikuttava Saimaa Brewing Company vetivät panohanskansa samaan käteen vuoden 2016 viimeisenä päivänä ja näin syntyi MBH Breweries Oy. Markkulan mukaan yhdistyminen oli ainoastaan hallinnollinen, eli panimot pyörivät saman yrityksen alla, mutta erillisinä yksikköinä.

”Me saimme tässä järjestelyssä käyttöömme resursseja, joihin meillä ei muuten olisi ollut varaa. Panimon kannalta merkittävin asia oli se, että saimme markkinoille tölkkituotteita, jotka valmistetaan Saimaalla Malmgårdin Panimon resepteillä ja raaka-aineilla. Tämä on aiheuttanut kuluttajien keskuudessa jonkin verran keskustelua siitä, missä Malmgårdin Panimon tuotteet oikein nykyään pannaan. Vastaus on helppo: kaikki pullo- ja kegituotteet valmistetaan Loviisan Pernajassa, tölkkituotteet Mikkelissä.”

Viljalti perinteitä

Kuten Markkula mainitsi, Malmgårdin Panimon klassikkotuotteisiin kuuluvat muun muassa Dinkel ja Emmer IPA. Tai ehkä paremminkin voisi sanoa, että oluiden pääraaka-aineet dinkel, eli spelttivehnä, ja emmervehnä ovat niitä klassikoita. Miten alkuvehnistä on sitten kehkeytynyt Malmgårdin käyntikortti?

”Koko Malmgårdin Panimo sai oikeastaan alkunsa Dinkelistä. Tapasin Malmgårdin kartanon kreivi Johan Creutzin olutkurssilla, jossa olin opettajana. Kehitimme yhdessä ajatuksen spelttioluesta, jossa käytettäisiin Malmgårdin peltojen spelttiä. Savonlinnan Panimoravintola Huvilassa valmistettu olut sai ensi-iltansa kesällä 2007. Samalla heräsi ajatus perustaa panimo Malmgårdin kartanon entiseen navettarakennukseen, joka konkretisoitui vuonna 2009.”

Malmgårdin peltojen perinneviljat ovat siis merkittävässä roolissa vielä reilun kymmenen vuoden jälkeenkin ja ovat tärkeä osa panimon brändiä sekä tuotteiden makumaailmaa.

”Emmer ja speltti ovat molemmat vanhoja vehnän sukuisia viljalajikkeita, eli monesti puhutaan alkuvehnästä. Emmer on näistä vanhempi ja sitä on käytetty jo Egyptissä faaraoiden aikaan oluen valmistukseen. Käytämme näitä viljoja nimenomaan niiden tuottamien makuvivahteiden vuoksi. Speltti antaa tuotteisiin kuivempaa, pähkinäistä makua, kun taas emmer on pehmeä, pyöreä ja täyteläinen. Perinneviljat antavat meille oivallisen lisän tuotteiden reseptejä ja makumaailmoja suunniteltaessa”, panimomestari listaa syitä muinaisvehnien käytölle.

Eivätkä omavaraiset raaka-aineet ole todennäköisesti jäämässä pelkästään viljoihin, sillä Malmgårdin kartanolla on vireillä ajatus kotimaisen humalan kasvattamisesta.

”Asia on jäänyt muiden kiireiden vuoksi jalkoihin, mutta toivottavasti saamme tämän vielä toteutumaan. Meillä olisi suuri kiinnostus kotimaisen lähihumalan käyttöön”, Tuomas Markkula huikkaa juttutuokion loppuun.

Olutposti onnittelee kymmenenvuotiasta Malmgårdin Panimoa!

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑