Olutposti: Korkinmurtajat 2/19

Julkaistu Olutposti 2/19 -lehdessä. 


”Mikä ihme tämä maku on, se on ihan kielen päällä?”

Tuon kysymyksen jälkeen ei ole enää paluuta. Kuha, mandariini tai vaikkapa pyörän satula. Peli on menetetty. Mikä tahansa kanssajuojan vastaus onkin, niin melko varmasti löydät sen oluen seasta, vaikka et välttämättä tiedä edes, että miltä asia x ylipäätään maistuu. Entä jos sinulle valehdellaan. Löydätkö silti ne maut, mitä sinun ”pitäisi” löytää.

Korkinmurtajat istutti kolme koehenkilöä Ravintola Tirran pöytään, tarjoili jokaiselle kolme olutta ja pyysi kirjaamaan niistä arviot paperille. Kukaan heistä ei kuitenkaan tiennyt sitä, että vaikka kaikilla oli samat oluet edessään, niin jokaiselle oli annettu erilaiset infot juomista.


Seuraavassa ihmiskokeen tulos:

Koehenkilö 1: Annille kerrottiin oluttyylin ja alkoholiprosentin lisäksi hieman myös, mitä makuja oluesta voisi mahdollisesti löytyä.

Koehenkilö 2: Janne sai eteensä myös lapun, jossa kerrottiin tyyli, abv ja mausteet, mutta ne kaikki olivat valetta.

Koehenkilö 3: Sami ei saanut mitään infoa oluista.

Kanavan Amarillo Dry Hopped Pils, 5,2 % (Sulku Pilsin pohjalle tehty Amarillo-kuivahumaloitu versio)

Anni: Maistuu mielestäni sellaiselta ”perusoluelta”. Aluksi hieman liian humalaista, mutta muutaman hörpyn jälkeen oli helppo juotava.

Janne: Tasapainoinen IPA. Ehkä liiankin kanssa, sillä luonnetta puuttuu. Ei katkeroa, ei mehumaisuutta. Hiljaiseksi vetää, kun ei tästä oikein keksi mitään sanottavaa.

(Jannelle kerrottiin kyseessä olevan 7,5-prosenttinen ja ananaksella maustettu NEIPA.)

Sami: Olematon tuoksu ja makukin niin mitään sanomaton, että tämä on joko gurujen 5/5 olut tai bulkkiharhautus. Pils ehkä?

Atom / Lumi Blue Shift, 5,6 % (vegaaninen ja mustikoilla maustettu milkshake IPA)

Anni: Tuoksuu ja maistuu ihan viinimarjoille. Helppoa juotavaa tämäkin. Ihan kevyesti hapan. Onko tämä muka IPA?

Janne: Miellyttävän marjainen ja kirsikkainen. Hapankirsikkaa, mustikkaa, vadelmaa ja ehkä mansikkaakin? Mummolan marjakiisseli ilman kiisseliä, kesäjuoma.

(Jannelle kerrottiin kyseessä olevan 4-prosenttisen ja kirsikoilla maustetun sour alen.)

Sami: Sierainkosketus tuttu, johtuneeko siitä, että söin juuri tuoretta marjapuuroa? Kielen ja nesteen kohdatessa väärällä tavalla hapan. Ei ehdi hapettua lasissa, mutta ei ole myöskään kiire tyhjentää lasia.

Brew by Numbers 08|02 Stout – Imperial, 9,9 %

Anni: Onpas väkevää. Haisee ihan mämmiltä, maistuu vähän kahvilta ja viinalta. En pidä.

Janne: Ratapölkkymäisen tuhti ja tuima portteri. Banaani ei sanottavasti maistu, kakku kylläkin. Olisin olettanut, että alkoholia on selvästi enemmän. Raju ja viipyvä jälkimaku.

(Jannelle kerrottiin kyseessä olevan 5,5-prosenttisen banaanikakulla maustetun porterin.)

Sami: Tämän on pakko olla imperial stout! Kylmänä pliisuhko, lämmetessään ”tylympi”. Ei kuitenkaan maukkaampi. Viinaa. Jälkituntuma on kuin ikkunalautachilillä, jota en osannut pitää elossa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑