Tahroja tiskillä: Kesä kuoli Mikkelissä

Nyt se on virallisesti ohi, festivaalikausi 2019. Ainakin omalta kohdaltani, sillä kuten viime vuonna, niin myös tämä sesonki päättyi Mikkeliin. Craft Beer Weekend valtasi Kongressi- ja konserttitalo Mikaelin toistamiseen ja teki sen selvästi tiukemmalla otteella.

2019-10-03 01.12.54 1.jpg

Itse saavuin Mikkeliin lauantaina aamupäivästä. Aurinko porotti niskaan jopa kesäisesti, ja koska aikaa oli tuhlattavaksi asti, niin päätin aloittaa työpäivän terassilta. Varmasti muuten vuoden viimeinen patio-olut myös.

Torin laidalla Gastropub Eino oli avannut ovensa yhdeltätoista ja se osui reitilleni, joten paikkavalinta oli helppo. Vaikka yritän vihreän kortin paikkoja vältelläkin – se on vaan Mikkelin keskustassa hankalaa.

Bevogin Who Cares Editions Totem Dry Hopped Sour -nimihirviö, hanasta, oli liki täydellinen terassijuoma kevyen happamine sitruksineen. ”Tästä tulisi vielä hyvä päivä”, aprikoin jatkaessani matkaa kohti Mikaelia.

2019-10-03 01.12.56 2.jpg

Noin kilometrin pätkä taittui nopeasti apostolin kyydillä ja päivän työpiste siinsi horisontissa – kuten Oulussa ja Kotkassa, niin myös Mikkelissä työnantajanani toimi Panimoyhtiö Tuju.

(On muuten Suomen paras panimo, jos se ei muka ole vielä käynyt selväksi.)

Panimopomo Jukka Mononen ei ollut vielä saapunut paikalle, joten päätin oma-aloitteisesti hieman siivoilla kioskia edellisen illan jäljiltä (joka oli kuulemma ollut paria tuntia lukuun ottamatta melko verkkainen myynnillisesti) ja tutustua Tujun uutuustuotteisiin, joita oli Mikkeliin rahdattu peräti kolme kappaletta. Nestehukka oli red IPA, kouvolalaiselle Old Tom -olutravintolalle pantu PIPA pihlajanmarja-IPA ja Hop Gun taasen länsirannikolle kumartava IPA. Kaikki siis enemmän tai vähemmän erityylisiä India pale aleja.

Tilana Mikaeli oli toki edelleen hieman liian ”konferenssimainen”, mutta järjestäjä Henrik Rajamäen mukaan edellisvuodesta oli opittu jotain: nyt kolmoskerrokseen oli saatu ihan uudenlaista elämää järjestävän tahon Bar Domin pystytettyä sinne loungensa ja Rajamäki kertoi myös, että tilan valaisuun oli panostettu – joka illan pimetessä konkretisoitui festarimaisen viihtyisänä tunnelmana.

Ruokapuolta oli tänä vuonna supistettu ja näin ollen ravintolanurkkauksesta oli avautunut tilaa panimotiskeille – kaikkia yhtätoista panimoa ei siis oltu survottu kuin japanilaiseen ruuhkajunaan, vaan nyt oli tilaa hengittää.

Tujun naapurista löytyi Mustan Virran Panimo ja Nilkko, ravintolan puolelta Teerenpeli, Hiisi, MBH Breweries ja Waahto sekä ”aulatilasta” Iso-Kalla, VASP ja Olu Bryki Raum.

Tujun sijanti esiintymislavan vieressä arvelutti heti alkuunsa, mutta onneksi koverbändi tuuttasi illalla settinsä ulos suht matalalla volyymilla. Keskustelu asiakkaiden kanssa luonnistui siis myös ”bilebändin” aikana.

Työurakka tempaistiin käyntiin mukavalla alkuryntäyksellä, mutta siihen se sitten jäikin. Useammaksi tunniksi. Hiljaista oli…

Päivä paistoi brutaalisti sisään Mikaelin korkeista ikkunoista ja Seamchip-maksulaitteen (pankkikortilla homma toimi moitteettomasti, mutta arvokortin kanssa laite kyykkäsi JOKA IKINEN KERTA) näppäily ilman aurinkolaseja oli jokseenkin turhauttavaa. Shortsit olisi pitänyt myös olla mukana matkassa, sillä aurinko ei tosiaan ollut saanut infoa syksyn saapumisesta. Asia onneksi korjaantui alkuillasta, kun lonkeronharmaa ilmamassa laskeutui Mikkelin ylle.

PA tuuttasi ulos Aavikkoa sun muuta tanssittavaa elektrotykittelyä, ja olut maistui mahtavalta, joten työtahdin verkkaisuus ei juurikaan haitannut. Iltaa myöten taustamusiikin tempo tosin tuntui jumittuneen siihen yhteen ja samaan poljentoon, josta ei tiennyt missä vaiheessa kappale vaihtuu. Vai vaihtuko laisinkaan. Tapahtuman juontaja Heikki Kähkönen kävi manailemassa soittolistaa, jossa jokainen biisi kuulosti edeltäjältään.

Alkuillan kiireisin hetki löi neljän pintaan, kun Mononen lähti pitämään Tuju-tastingia ja minä jäin kaatamaan Santsia tarjoilukannuun. Kahvinen imperial red ale kun vaahtosi niin hemmetisti, että kesti reilu puoli tuntia saada kannu sen verta täyteen, että jokaiselle maistelijalle piisasi edes pieni annos. Toki samalla iski melkoinen asiakassuma kun kaatelin Santsia sekä viittä muuta tastingolutta, ja kun pidin yksin kioksia pystyssä, niin täytyi venyä kahteen suuntaan. Ihan kiitettävästi siitä toki selvittiin, ei tässä enää mitään märkäkorvia olla.

2019-10-03 01.12.56 1.jpg

Henkilökuntaruokailu oli erittäin mukava ele järjestävältä taholta. Ei näitä liian usein tule vastaan. Iltapäivällä tarjolla oli keittoa, salaattia ja leipää, illalla taas ravintolasta ylijääneitä makkaroita, perunoita sun muuta hieman täyttävämpää apetta. Kyllähän töitä jaksaa tehdä energisemmin, kun ruokahuolto pelaa edes vähää alusta.

Kahdeksan aikoihin Mikaeli alkoi täyttyä ja kuulemma perjantain kävijämäärät paukkuivat rikki. Muutamia pieniä ruuhkatilanteita kertyi tiskille, mutta nopeasti ne purettiin. Töitä riitti hetkittäin kahdelle, mutta ymmärrän kyllä, miksi muutama panimo oli lähtenyt yhden miehen -taktiikalla tien päälle: kunnon tiliä tehtiin ehkä sen kolme tuntia illassa.

Tujun oluista uutuuksien lisäksi Vihtahousu teki kauppansa, varsinkin loppuillasta, joten kyllä se kliseinen ”vahvinta mitä löytyy” -asiakas on edelleen hyvä asiakas. Varsinkin kun kyseisen tynnyröidyn imperial stoutin hinta oli tuplat verrattuna lappeenrantalaisten muuhun sortimenttiin. Vihtahousun lisäksi saimme myytyä loppuun ikisuosikki Hoptisen Illuusion, Amarillo Saisonin, Nestehukan sekä Berliner Munkin.

Loppujen lopuksi siis ”ihan kivasti”.

Lukemattomien tupakkataukojen aikana kummastelin parkkipaikan tukkoisuutta ja sitä, että vaikka talossa oli vain yksi wc-tila, niin miksei siellä ikinä tuntunut olevan tarpeitaan tyhjentäviä ihmisiä. Kyseessä oli kuitenkin oluttapahtuma!

Loppuilta meni kaljaa kaataessa – niin asiakkaiden laseihin kuin myös omaan kurkkuun. Loppusiivouksen aloitimme hyvissä ajoin ennen valomerkkiä ja tiski oli paketissa pakettiautossa jo puolenyön jälkeen. Tehokasta toimintaa, ja niin sen pitää ollakin.

Kokonaisuutena Craft Beer Weekend tuntui huomattavasti viihtyisämmältä kuin debyyttivuonnaan. Toki paljon tekee se, että nyt olin töissä tiskin oikealla puolella ja pääsin kokemaan kokonaisen päivän nousuineen sekä laskuineen.

Ilmeisesti myös järjestävät olivat tyytyväisiä kättensä jälkeen, sillä tapahtuma saa jatkoa ensi vuonna. “Mun Mikkeli on pieni”, kuten eräs huumoriveikko pisoaarilla veisteli. Hyvin sinne näyttää kuitenkin yksi pienpanimotapahtuma mahtuvan.

P.s. Tahroja tiskillä –juttusarja jää nyt määrittelemättömän pituiselle tauolle. ISO kiitos kaikille työnantajille, kollegoille, järjestäjille, asiakkaille sekä tietysti teille lukijoille tästä sesongista. Ensi vuonna sitten uudestaan, ehkä?

P.p.s Erityiskiitos Teerenpelin Jerelle ja Jussille, joilta sain Mikkelistä kyydin kotiin ja ehdin vielä hetkeksi korjaamaan satoa Loviisankadulle.


Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑