Juomapuohi – oululaisten oma olutvarasto

Suuret oluet, pienet panimot pumppaavat mallasjuoman ilosanomaa Oulun perjantai-iltaan ja Torinranta kuhisee ihmisistä, jotka etsivät sammuttajaa loputtomalta tuntuvaan janoonsa. Keskustassa on kuitenkin hiljaista, ja sehän se paras aika on poiketa baariin. Käännymme seuralaiseni kanssa kävelykatu Rotuaarilta Pakkahuoneenkadulle ja olemmekin jo Oulun uusimman olutylpeyden, Juomapuohi Shop & Barin edessä.

Toukokuun lopulla ovensa avannut Juomapuohi on nimensä mukaisesti olutkaupan sekä -baarin risteymä. Konsepti kuulostaa varmasti monen korvaan tutulta, eivätkä omistajasisarukset, Jesse ja Reeta Kallio, peittelekään sitä tosiasiaa, että inspiraatiota on ammennettu niin Helsingin Pienestä kuin Tampereen Flindastakin. Onpa Pienen nimessä liitteenä myös tuo shop & bar, Flindan taas juomapuoti. Vielä kun keittoon lisää Porin kauppahalliin tänään avautuneen Pienen Olutpuodin, niin en ihmettele, että nimet voivat sekoittua keskenään. Onneksi kaikki sijaitsevat sentään eri puolella Suomea.

2019-09-05 06.29.22 3.jpg

Palataan kuitenkin takaisin elokuun viimeiseen perjantai-iltaan ja astutaan sisään Juomapuohiin. Puohi on Humaloidut-blogin jutun mukaan murresana, jolla on “tarkoitettu varastoa, jossa on säilytetty elintarvikkeita tai esimerkiksi juuri olutta”. Kokonsa puolesta Juomapuohia voikin hyvin kuvailla oululaisten omaksi olutvarastoksi, sillä myyntitiskin sekä kolmen isohkon kylmäkaapin lisäksi asiakaspaikkoja on vain viisitoista – jos siis talon jokainen jakkara on käytössä.

“Siinä pitää sitten olla osan jo samaa porukkaa, että mahtuvat änkeämään itsensä yhden pöydän ääreen”, Jesse Kallio virnuilee tiskin toiselta puolelta.

Kallion mukaan lisäpaikoille ei ainakaan vielä ole tarvetta, sillä vaikka anniskelupuoli on kasvanut hiljalleen kesän aikana, niin vähittäismyynti on yhä se, jolla raha tehdään.

Samasta syystä hanarivistön tai terassipöydän hommaaminen on jätetty hamaan tulevaisuuteen. Jos sinnekään.

“Halusimme lähteä alkuun rauhassa katselemaan, että miten anniskelupuoli alkaa vetämään. Ja lopulta kyseessä on kuitenkin enemmän kauppa kuin baari”, Kallio pohtii.

2019-09-05 06.29.22 2.jpg

Edellämme Juomapuohiin käynyt herra on ihmetellyt tovin kylmäkaappeja, mutta tällä kertaa ei ilmeisesti ostopäätöstä synny, vaikka Kallio uteleekin miehen mieltymyksistä.

“Yritämme ehtiä palvelemaan jokaista asiakasta henkilökohtaisesti ja löytää oikean oluen juuri hänelle. Vaikka lähtökohta olisikin se, ettei asiakas edes välitä oluesta. Sellaista palvelua et saa, vaikka notkuisit marketin juomahyllyllä puoli päivää. Haluamme opastaa ihmisiä oluen salojen pariin.”

Ovi käy taas ja sisään purjehtii selvästi hieman tyylikkäämmissä paikoissa viihtyvä vanhempi pariskunta. “Hapanolutta”, kuulen sivukorvalla pariskunnan tilaavan. Hapanoluet ovatkin Jesse Kallion mukaan Juomapuohille melkoinen myyntivaltti, sillä omistaja kertoo tarjolla olevan aina vähintään parisenkymmentä eri varianttia.

“IPA, varsinkin NEIPA, on toinen hittituote. Toisaalta sitten taas perinteistä vaaleaa lageria kysytään koko aika enemmän”, Kallio listaa ja toistaa oikeastaan samaa mantraa kuin koko muu Suomi. Tai ainakin isompien kaupunkien olutkaupat sekä -kuppilat, joissa modernien “mehustelujen” menekki on alati kasvussa.

Kallio kertoo, että oululaiset ovat ennen kaikkea kotimaisten panimoiden perään.

“Uudet kotimaiset panimot kiinnostavat ja etenkin sellaiset, joita ei ole ennen Oulussa tavattu. Pienen maahantuomat oluet ovat toki haluttuja, mutta myös paikallispanimoiden (Sonnisaari, Maistila ja Hailuoto, toim. huom.) menekki on todella vilkasta. Vaikka niitä ihan samoja oluita saa panimoiden kaupoista, marketeista sekä alueen ravintoloista.”

Oulu on Porin tavoin ylpeä oman kaupungin panimoista, ja se jos joku on hieno piirre.

“Sellaisia oluita, joita itsekin haluaisimme juoda”, Kallio vastaa kysymykseeni Juomapuohin sisäänostoideologiasta ja jatkaa aiheesta: “Meillä myydään kaikki oluet kylmäkaapista ja pienien tilausmäärien mahdollistamana myös erittäin tuoreena. Parempi olla välillä hieman tyhjemmät hyllyt kuin se, että kauppaisimme vanhaa olutta.”

Jos joku on tuoreolut, niin sahti. Porilaisen Moose on the Loosen sahtia on Juomapuohissa tarjolla visiittimme aikana. Tosin pubissa nautittavaksi, sillä ulosmyynti on tietysti sallittu vain 5,5-prosenttisille ja sen alittaville alkoholijuomille. Hienoa kuitenkin, että perinneolut alkaa leviämään hiljalleen myös varsinaisen sahtialueen ulkopuolelle.

“Vaihtoehtoista valikoimaa, joka on hyvin säilytettyä ja myydään kylmänä sekä ennen kaikkea tuoreena”, Jesse Kallio kiteyttää yrityksensä ennen kuin jatkamme matkaa kohti SOPP-hulinaa.

Pikaisen piipahduksen perusteella voisin väittää, että Juomapuohi Shop & Bar on samaa modernia olutjatkumoa esimerkiksi Pub Roosterin sekä Mallaskellarin kanssa. Paikkoja, jotka haastavat tuoreilla näkemyksillään Oulun perinteiset kapakat ja tekevät laadukkaiden panimoiden avustuksella kaupungista yhden maan mielenkiintosimmista olutkeskuksista.


Juomapuohi Shop & Bar

Pakkahuoneenkatu 12 my23, 90100 Oulu

 

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑