Helsinki-kierros muutaman sadan metrin säteellä

Kylmä tuuli piiskasi paljaita sääriä, kun astuin ulos linjabiilistä Kulttuuritalon pysäkillä. “Shortsikausi taitaa vihdoin olla ohi”, manailin mielessäni, kun lähdin talsimaan vastatuulessa kohti ensimmäistä etappiani, Panemaa.

Kalsea ja kostea sää oli tyhjentänyt kadut ja kuppilat, eikä Panemassakaan ollut kuin muutama hassu hahmo tiskillä istuskelemassa. Itse tilasin CoolHeadin Salted Licorice Chocolate Fondant -nimihirviön ja vetäydyin takatilaan tuijottamaan koripallo-ottelun viimeistä neljännestä puhelimen ruudulta.

Nimensä mukaisesti siis pastry-osastoa, imperial stout, jossa mausteena raw salted licorice and toasted cocoa nibs. Vahvuutta tasan 10 %. Suolaisen makea ja tumman lakritsisuklainen olut, lopussa kevyttä rusinaisuutta. Maistuva päivän aloitus.

Karsintaottelu lirvahti jatkoajalle, joten liukastajaksi vielä toinen olut. Paneman lager-viikkojen jäämistössä ei oikein ollut mitään tarpeeksi mielenkiintoista, joten luotin vanhaan tuttuun: Mikrofonbryggerietin Raspberry Moscow Mule on ollut Tirrassa tarjolla pariinkin otteeseen ja molemmilla kerroilla erät ovat loppuneet melko äkäisesti.

Inkivääri ja vadelmat tekivät oluesta jopa “terveellisen” makuisen. Kunnon moderni hapanolutpommi.

2019-09-12 11.00.33 3.jpg

Helsinginkadulta matka jatkui kohti Suvilahtea, jossa Olutpostin toimitusneuvosto kokoontuisi hetken päästä. En ollut toviin piipahtanut Stadin Panimobaarissa ja nyt olikin visiitille mainio aika, sillä samana päivänä pubissa oli alkanut hapanolutviikot – Cantillon-kärjellä.

Moni muukin oli saapunut paikalle selvästi happaman kiilto silmissä, sillä kippola oli miltei täynnä jo iltapäivästä.

Nautin ennen kokouksen alkua kaksi Cantillonia. Magic Lambic oli yhdistelmä Framboisea (80 %), mustikkaa sekä vaniljaa. Kuten arvata saattaa, kyseessä oli kunnon hapan marjamehu, joskin vaniljan rooli korostui loppumaun makeudessa. Turha lisä. Gueuze oli taas kerran… Niin, maailman parhaita oluita.

Kävimme samana päivänä ilmestynyttä lehteä hieman läpi ja päätimme vuoden viimeisen avisiin sisällöstä. Kova (luku)paketti sieltä on taas loppuvuodelle tulossa.

Juomapuolella tuli maisteltua muutamia pieniä annoksia: Stadin Aquavit Barrel Stout oli salmiakkinen ja hieman hapankin imperial stout, De Ranke / Durham Complexité kevyen hapan ja tympeällä tavalla kitkerä, Saison Dupont hämmentävän tuore ja humalainen sekä Stadin joku vielä julkaisematon “kymmenen humalalajikkeen IPA” kiva lähtöjuoma, jonka taustalta pystyi tosin jo tässä vaiheessa maistamaan stapalaisia pale aleja usein vaivaavan tunkkaisuuden.

Panimobaarin hapanolutviikot huipentuvat muuten ensi lauantaina (28.09.) Zwanze-päivään. Suosittelen.

2019-09-12 11.00.32 1.jpg

Nälkä alkoi kurnia, joten käppäilin takaisin Kurvin suunnille, jossa oli tarkoitus nähdä kavereita pizzan äärellä. Eikä ruokapaikkaa tarvinnut kauaa miettiä, sillä Via Tribunali Kallio oli avannut ovensa muutama viikko takaperin. Maan pizzaeliittiin kuuluva Via Tribunali on siis laajentanut toimintaansa Capperin sekä Daddy Greensin tavoin ja tehnyt myös osansa Kallion gentrifikaation eteen.

Via Tribunalin tumma tyylikkyys ei ehkä vielä istu Kurvin sykkeeseen, sillä samalla tontilla on tottunut aiemmin näkemään paskaa grilliruokaa sekä komean avointa huumekauppaa. Mutta kun tietyömaa sekä ravintolan yläpuolelle rakentuva hotelli valmistuvat, niin koko tienoo tulee muuttumaan parempaan/huonompaan suuntaan – riippuu toki keneltä asiaa tiedustelee.

Onko Via Tribunali Kallio jopa liian fiini alueen muihin ravintoloihin nähden?

Istuimme hetkeksi baarin puolelle odottelemaan pöytää ja päätin törsätä viinipulloon – tietysti kysymättä ensin hintaa. Noh, kerrankos sitä maksaa 54 € keskinkertaisesta viinistä. Ihan juotava siis kyllä ja toimi kiitettävästi ruokajuomana, mutta hinta-laatusuhde oli silti naurettava.

Pizza ei onneksi ollut naurettava, tai naurettavan hyvä ehkä. Se oli edelleen maan parhaimmistoon kuuluvaa napolilaispizzaa. Sitkoa, happamuutta, kevyttä makeutta, puhtaita makuja… Mitä nyt pizzalta voi ikinä toivoa. Cosacca (neapolitan peeled tomatoes, basil, pecorino romano & parmesan cheese, olive oil) oli oikeastaan melko täydellinen illallinen. Ja kun seurakin oli parasta mahdollista, niin viidenkympin viinipullo unohtui nopeasti.

2019-09-12 11.00.31 3.jpg

Jälkiruokapuoli hoidettiin tien toisella puolella William K. Kurvissa. Victoryn Hop Wallopissa oli pellettimäinen katkerotaso kunnossa, mutta muuten 8,5-prosenttinen tupla-IPA tuntui laahavan jo elämänsä ehtoopuolella; hedelmät olivat kuivuneet hiljalleen kuten sateen aikaisemmin kastelemat Kallion syksyiset kadut.

Tässä vaiheessa tautointimestari suuntasi kohti kotia, mutta me päätimme vielä hetken jatkaa kierrosta myyntimaestron kanssa. Piritorin yli siis kesällä uusittuun Hilpeään Haukeen, joka on tätä nykyä melko mukavakin kippola.

Kyyppari onnistui myymään meille Glenfiddichin alennusviskiä, joka maistui lähinnä liuottimelta ja pahvilta. Meh.

Olutpuolellakaan ei kummoisia nimikkeitä ollut tarjolla, ainakaan uutuuksia, joten tilasin aina yhtä ihanan Thornbridgen Halcyonin. Edelleen yksi lempi-IPOistani.

Tarkoitukseni oli lähteä vielä testaamaan Oluthuone Lehdon tilalle avautunut Rööperin Hopstop, mutta kun köröttelin raitiovaunulla rautatieaseman ohi, niin päätin loikata kyydistä ja ostaa lipun parin minuutin päästä lähtevään junaan. Nyt kun VR:n  verkkokaupan “betaversiosta” voi hankkia piljettejä myös Z-juniin.

Rööperi saa odottaa…

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑