Tahroja tiskillä: SOPP! In the Name of Love

Kaikki kuvat: Matti Pesonen / muzzleloading


Tahroja tiskillä -juttusarja yrittää valottaa ja raottaa sitä, miten festarit näyttäytyvät oluen kaatajien, kegin vaihtajien, asiakaspalvelijoiden sekä ennen kaikkea olutammattilaisten vinkkelistä. Työskentelen tiskin takana JyväskylässäLahdessaLappeenrannassa, Helsingissä, Porissa, Oulussa ja Kotkassa, joten kesään mahtuu varmasti oluen tahrimia tarinoita – tiskin takaa.

Suuret oluet, pienet panimot -festivaalikiertue on hiljentynyt tältä vuodelta. Iso kiitos järjestäjille, panimoille, henkilökunnalle sekä ennen kaikkea asiakkaille, joita oli liikkeellä ennätysmääriä – taas kerran.

Jo kolmatta vuotta putkeen Oulun Torinranta sai toimia SOPP-karavaanin päätepysäkkinä ja kolmatta vuotta putkeen minäkin päätin kesäsesongin Perämeren rannikolle. Armon vuonna 2019 työnantaja toimi Suomen paras panimo, Panimoyhtiö Tuju. Tosin vain yhden päivän ajan, sillä perjantaina toikkaroin Oulussa turistin roolissa. Tai ainakin melkein, siitä kuitenkin lisää ensi viikolla.

Saavuimme seuralaiseni kanssa Ouluun myöhään keskiviikon ja torstain vastaisena yönä, Airbnb-asunto haltuun ja muutaman tunnin unet…

Torstaina Tujun Tuomas Mäkiniemi oli odottelemassa SOPP-alueen nurkilla puoliltapäivin, sillä tiski oli saatava pystyyn hyvissä ajoin ennen kello kolmea, jolloin portit aukaistiin yleisölle.

Sää oli kesäinen, jopa helteinen, joten reilun tunnin pystytysurakka sai hien nousemaan pintaan jo alkumetreillä – vaikka onnistuinkin löytämään festarialueen nurkasta työtä huomattavasti nopeuttavan Roclan. Onneksi majoitus sijaitsi lyhyen kävelymatkan päässä kauppatorilta, joten nopea välisuihku virkisti ennen varsinaisen työpäivän alkamista.

Sitten sitä olutta! Tuju ei ollut saanut kylmäkaappia matkaan, joten lappeenrantalaispanimon SOPP-debyytti oteltiin hanojen varassa. Tokkopa se kuitenkaan montaa muuta haittasi kuin paria satunnaista ”tikkeriä”.

Vermont Ravit 3/19 oli hittituote, kuten maan parhaan NEIPAn kuuluukin. Tummalta puolelta rapsakasti humaloitu Pyöveli sekä vain desin annoksina myyty Heaven Hill -tynnyröity Vihtahousu tekivät myös kauppansa, varsinkin siinä vaiheessa kun loppukesän ilta alkoi joi hämärtymään.

Toki myös viilentymään, päivä kun oli ollut paikoittain ahdistavankin kuuma. Ymmärrän toki, että kun oltiin noinkin pitkällä elokuuta, niin alueen kattaminen kokonaan oli vain ja ainoastaan fiksua (perjantaina vettä tuli taivaan täydeltä), mutta sen fiksuuden unohti pariin otteeseen hien valuessa päästä selän kautta kohti persvakoa.

Olutteltta oli siis katettu kokonaan, mutta ruokakojut sekä esiintymislava olivat alueen laajennuksen jälkeen siirretty telttojen ulkopuolelle. Ruokakatu näytti kivalta ja moni kiitteli musiikillisen ”annin” viemistä viimeiseen peränurkkaan. Harva niitä väkinäisiä covereita sun muita jollotuksia oikeasti haluaa kuunnella. Ei työntekijät, ei asiakkaat.

Uutta Oulussa oli laajennusten ja Tujun lisäksi myös kaksi täysin uutta panimoa: Mallaskellari sekä Haapala Brewing. Ensin mainittu on nimensä mukaisesti Oulun keskustassa sijaitsevan Mallaskellari-olutravintolan panimo, jota pubin omistaja,  panimomestari Bence Czura pyörittää autotallissaan. Jälkimmäinen taas sotkamolaisen Haapala Bnb -kompleksin oma panimo.

Mallaskellarin moderneissa oluissa oli vielä pientä hakemista (liimaa, mätää hedelmää yms.), mutta tyylit kiinnostavia ja hyvin lokaali ajatusmalli (olutta pannaan vain oman ravintolan käyttöön) on tulevaisuutta. Toivotaan, että saavat prosessin pyörimään nätisti. Haapala taas ihastutti jopa kauniilla brändillään sekä puhtailla mauillaan. Terva- ja kuusenkerkkäoluet olivat juuri sitä, mitä lupasivatkin.

Torstai oli odotettua kiireettömämpi päivä ja Tujun kolme työntekijää oli ylimitoitettu. Oikeastaan ainoa “kiirettä” aiheuttanut asia oli Pils Or Dien raivostuttava kuohuaminen, mutta siitäkin päästiin, kun tovi myytiin vain kahden desin annoksia.

Mutta ehtipä jokainen pitämään taukoja aina niin halutessaan. Tuttuja oli toki tiskien takana sekä asiakkaina ja olut maistuvaa, niin mikäs siinä työpäivää kuluttaessa. Oulu on muutenkin tunnelmaltaan se kaikista leppoisin SOPP, joten on helppo viihtyä.

Paikalliset panimot Sonnisaaren ja Maistilan johdolla vetivät puoleensa taas isoimmat jonot. Oululaisuus kiinnostaa oululaisia olutfestareillakin, hyvä niin. Suomen oluteliittiinhän molemmat mainitut panimot kuuluvat.

Toki Maistilan 19 (!) hanaa varmasti kiinnosti jo kuriositeettina.

“Vanhemman koulun fiilis, hyvällä tavalla”, Tuomas Mäkiniemi kiteytti panimonsa ensikosketuksen Suuret oluet, pienet panimot -tapahtumaan. Ja voin kyllä yhtyä Mäkiniemen mielipiteeseen. SOPP on edelleen kylämarkkinamainen olutfestivaali, joka tuo kaivattua vastapainoa pienempien ja trendikkäämpien oluttapahtumien vallatessa yhä enemmän alaa. SOPPilla on aina soppensa kotimaan olutkamaralla.

Nähdään taas ensi kesänä!

P.s. Piipahdin alueella muutaman oluen ajaksi perjantaina ja tajusin, että olen nykyään huomattavasti mieluummin festaritiskin takana kuin sen edessä.


 

 

One thought on “Tahroja tiskillä: SOPP! In the Name of Love

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑