Tahroja tiskillä: Winstonnilla töihin

Tahroja tiskillä -juttusarja yrittää valottaa ja raottaa sitä, miten festarit näyttäytyvät oluen kaatajien, kegin vaihtajien, asiakaspalvelijoiden sekä ennen kaikkea olutammattilaisten vinkkelistä. Työskentelen tiskin takana JyväskylässäLahdessaLappeenrannassa, Helsingissä, Porissa, Oulussa ja Kotkassa, joten kesään mahtuu varmasti oluen tahrimia tarinoita – tiskin takaa.

Kesän viimeinen viikonloppu. Kyseistä mantraa jaksoi yllättävänkin usea ihminen hokea viime viikonloppuna. Oliko syynä sitten lomien loppuminen vai sääilmiöiden ääripäät, mutta monen mielestä kyseessä oli tosiaan kesän viimeinen viikonloppu. Siihen en jaksa ottaa nyt kantaa, että oliko vai eikö ollut. Oma kesäfestivaalisesonki jatkuu kuitenkin syyskuun alkuun asti, joten Pub Winstonin pienpanimo-olutjuhla (kyllä, tuo on tapahtuman virallinen nimi!) oli vain yksi askel matkalla kohti syksyä.

Olin Winstonilla nyt ensimmäistä kertaa, sillä aiempina vuosina muut tapahtumat ja kankea julkinen liikenne ovat estäneet osallistumiseni. Kiva oli siis vihdoin päästä kokemaan tuo jo seitsemättä kertaa järjestetty oluttapahtuma, josta olin kuullut pelkkää hyvää.

Mutta oliko kokemus silkkaa ruusuilla tanssimista?

Rain Every Thursday

Palataan siihen myöhemmin ja aloitetaan tämä teksti torstaista, päivästä jolloin saavuimme kaupunkiin. Panimoyhtiö Tuju nappasi minut mukaansa Lahden matkakeskukselta puolenpäivän aikaan ja kolmituntinen matka oli valmis alkamaan. Oma työpiste ei kuitenkaan sijainnut lappeenrantalaisten tiskin takana, vaan Olarin Panimon väreissä. Toivottavasti tästä pienpanimoiden yhteistyöstä ei seuraa mitään jatkotoimenpiteitä. Vai mitä, Fobba Valvira?

Poriin saapuessamme kunnon sademyräkkä iski päälle ja auton tiivisteet alkoivat päästämään kosteutta myös koppiin sisään. ”Toivottavasti koko viikonloppu ei ole tätä”, pohdimme kaikki ääneen.

Kuivattelut hoidimme Ruosniemen Panimolla, johon teimme pikapysähdyksen ennen ruokailua. Ruosniemi oli vasta pari viikkoa takaperin muuttanut uusiin tiloihin vanhasta navetastaan ja Tuopin ääressä -blogistakin tuttu Arto Halonen oli kiireinen oikean panimotyönsä kanssa, joten o(s)timme muutaman oluen matkaan ja suoriuduimme kosteikkojen läpi keskustaan.

2019-08-10 11.13.08 1.jpg

Torstain syömiset olin päättänyt jo hyvissä ajoin, sillä muutaman vinkin perusteella Ravintola Torget oli pizzan ystävän pakollinen kohde Porissa. Nettisivujen Napolese-inspired-teksti oli viimeinen niitti.

Torget sijaitsi hyvin ”porilaisen” sisäpihan siimeksessä, sellaisen, jossa voisi kuvitella jonkun lepäilevän piikki yhä hihassa roikkuen. Piri-Pori?

Sisältä Torget vakuutti: modernin minimalistinen, mutta silti kotoisa. Puu otti isoa roolia sisustuksessa.

Satuimme paikalle juuri lounasajan jälkeen, joten ravintola oli miltei tyhjä. Palvelun ripeyden kannalta se on aina hyvä.

Letkeästä taustamusiikista tuli mieleen mainio Broken Flowers -elokuva.

Koska uudessa pizzapaikassa olin, niin päätin aloittaa tutustumisen margheritalla, sillä jos se toimii, niin seuraavalla kerralla voi tilata jotain muuta – seuraava kerta kun oli jo laitettu kalenteriin pelkästään ulkoisten seikkojen takia.

Ruokajuomana suosin paikallista, eli Ruosniemen Arkkitehtiä lasiin. Black IPA ei nyt varsinaisesti kuulosta parhaalta parilta pizzan kanssa, eikä se sitä ollutkaan, mutta pelkkänä oluena hieno tuote.

Napolese-inspired tarkoitti Torgetin kohdalla pohjaa, joka oli vähän liian vähän… Niin, sitkoa puuttui. Vähän lisää rapsakkuutta, vähän lisää ilmavuutta. Pizzan ei oltu myöskään annettu levätä tovia, joten alkuun annos oli asteen liian vetistä.

Sometauon aikana margherita oli ehtinyt vetäytymään ja homma alkoi toimia ihan uudella tasolla: todella maukas pizza, jossa happo ja makeus löivät makumaailmansa saman lipun alle. Reunoissa oli makua ja buffalo mozzarella oli parasta, jota hetkeen oli tullut vastaan.

Ei Helsinki-tasoa, mutta pirun toimivaa. Tänne palaisimme.

2019-08-10 11.13.06 2.jpg

Jos jotain olueen liittyvää pitää Porista tietää, se on Beer Hunter’s. Paikallinen panimoylpeys, ravintolaylpeys, panimoravintolaylpeys. Siellä vietimmekin yhtä taukoa lukuun ottamatta loppuillan.

Tauko piti sisällään Ravintola Kirjakaupan paskaisista hanoista johtuvat pieruiset oluet sekä pahat maut suusta huuhdelleet viinit Café Elbassa. Kirjakaupan likaiset hanat oli huomannut muutama muukin olutammattilainen, joten en ollut yksin mielipiteeni kanssa. Toki kävin asiasta huomauttamassa.

Takaisin Beer Hunter’siin. Pulloja ja niiden jakajia ilmestyi pöytään tasaisella tahdilla. 25€. 33€. 70€. Halpaa lystiä se ei tietenkään ollut. Mutta kerrankos sitä.

BrewDog Dog C, aina toimivaa. Mikkeller SpontanCherry, liian puumainen. Brooklyn Black Ops, 7-vuotiaana jo silkkaa pahvia. Sour Cellars Spout, kallein ja kaunein. Ja niin edelleen. Toki myös hanastoa tuli käytyä läpi pienten annosten verran.

Olarin brändinero ja rakas ystäväni Hanna Montonenkin saavutti vihdoin Satakunnan ja muutaman ”kirimisoluen” jälkeen kävimme hostellilla (jumalauta, että oli käppäinen!) viemässä tavarat ja syöksyimme vielä hetkeksi Porin yöhön.

Heidi’s Bier Bar tarjoili hanamojitoa muovisista kipoista. Se oli hauskaa ja surullista samaan aikaan.

IMG_20190810_124114.jpg

Last Friday Night

Perjantai alkoi ryminällä, sillä krapulainen ruho oli nostettava ylös ja suunnattava panimokierroksille. Rocking Bear Brewers ja Moose On The Loose sijaitsivat suht lähellä toisiaan, joten piipahdimme molemmilla. Teollisuushalleja teollisuusalueella, niitä Suomessa riittää, myös panimokentällä.

Olo alkoi tuntumaan heti inhimillisemmältä, kun ”karhupanimon” Kasper Toroska iski kylmän hapanoluttölkin käteen ja kaatokulma oli jyrkkä.

Sitten töihin, vihdoin. Pienpanimo-olutjuhlan ovet avautuivat viideltä (aloitus- ja lopetusajoista oli liikkeellä ainakin kolmea eri versiota, sillä edellisvuosien aikataulut pyörivät yhä somessa sekä ihan fyysisinä julisteinakin), joten alkoi olla jo hoppu saada anniskelupisteet kuntoon. Onneksi yhteistyö pelasi taas saumattomasti ja hoidimme samoilla vauhdeilla niin Olarin kuin Tujunkin tiskit pystyyn. Pieni sadekuuro piristi tunnelmaa.

Winstonin sisäpihan juhlat ovat jo tunnettuja siitä, että jokaiselle panimolle on oma pieni torikojunsa, josta myynti tapahtuu. Kieltämättä idea on hauska ja näyttää kivalta, kun vieri vieressä on punaisia koppeja, joiden sisältä punanaamaiset olutammattilaiset kaatavat tuotteitaan lasiin. Punaiset naamat tietysti kopissa vallitsevan kuumuuden, ei minkään muun takia.

Kuumaa myös piisasi, sillä sateet kuivuivat viikonlopun ajaksi ja lämpömittari näytti yli kahtakymmentä astetta.

Kaiken piti olla valmista kolmen jälkeen, joten aikaa jäi pitää pieni ruoka- ja virkistystauko. Osa porukasta lähti talsimaan kehuttuun Blind Burgeriin, jonka ex-omistaja on myös pistänyt jo mainitut Torgetin ja Elban pyörimään. Kultainen kosketus?

Tsatsiki ja halloumi burgerissa osoittautui toimivaksi yhdistelmäksi ja kun pyysi pihvin medium miinuksena, sen sai myös sellaisena. Yksinokkaisesta Lindr-hanasta vielä paikallinen olut, en muista enää yhtään mikä, ja ateria oli jiirissä.

IMG_20190809_163411.png

Takaisin töihin ja nyt hommia paiskittiinkin yhtäjaksoisesti yhteen aamulla. Tai no, paiskittiin ja paiskittiin, sillä tapahtuman verkkaisuus yllätti. Muutama ensimmäinen tunti oli tyystin kuollutta ja vaikka ihmisiä alkoi myöhemmin virratakin sisään, niin he eivät yksinkertaisesti juoneet tarpeeksi.

Hiljaista…

Vielä kun muistaa, että pottia jakamaan oli ahdettu pienelle alueelle kolmetoista pienpanimoa sekä Beverage Partnersin viskitiski ja Mattssonin piste, niin se näkyi myynneissä. En kuitenkaan mene sen enempää kenenkään talousasioihin, sillä niiden tietojen levittäminen ei ole minun asiani, vaikka joku niin saattaa ajoittain luulla. En ole millään panimolla siinä roolissa, että asia kuuluisi minulle.

Vaikka perjantai hieman hidas päivä olikin, niin tunnelma oli lämminhenkinen – niin asiakkailla kuin työntekijöilläkin. Apua sai naapurikopeista tarvittaessa ja Seamchip-vastaava sekä ahkerat blokkarit hoitivat omat hommansa niin, ettei niistä seikoista tarvinnut paljoa itse stressata.

Winston oli siis cashless-tapahtuma, joka nopeutti palvelutilannetta huomattavasti – ainakin suuriman osan ajasta. Toki taas nillittäjiä löytyi; milloin Seamchipiä oli vaikea käyttää, milloin kortilla ei ollutkaan rahaa, milloin yritettiin tunkea passia lukijaan ja milloin yritettiin väkisin tuputtaa käteistä kouraan. On se ihmiselo välillä vaikeaa.

Blokkarit mainitsin taas siksi, että Winstonilla on oudohko tapa tarjota asiakkaalle joka oluen kohdalla puhdas lasi. Tiskin taakse siis kiikutettiin jatkuvalla syötöllä laseja (2dl annoksia ainoastaan), joihin kaadettiin aina uusi olut. Omaan aivoon hieman sattui kun mietin, minkälainen homma tiskaajilla oikein on. Eikö muutama huuhtelupiste olisi ollut huomattavasti helpompi ratkaisu? Mutta, samapa tuo kyypparille on, kunhan vaan laseja riittää, ja kyllä niitä riitti. Kiitos siitä kuuluu siis ahkeralle henkilökunnalle.

pauliina erkintalo.jpg
Kuva: Pauliina Erkintalo

Alueella valitaan joka vuosi tapahtuman kolme parasta olutta – tuomaristossa sellaisia paikallisia olutnimiä kuten Timo Klimoff ja Janne Santala. Vuonna 2019 voittaja oli ensimmäistä kertaa lager, tarkemmin Jacobstadsin Kellerbier. Hopealla Tujun Pyöveli ja pronssilla Ruosniemen Salted Caramel. Tumma puree Porissa, sillä sitä meiltäkin kysyttiin jatkuvasti. Harmi, että joutui myymään ei-oota, mutta onneksi asiakkaat oli helppo ohjata viereisen Tujun tiskille ja Pyövelin pakeille.

(Yleisöäänestyksen voitti lauantaina Mufloni Vadelma Berliner Weisse. Haistan tuloksessa vahvaa paikallispatriotismia, sillä Olarin Drama Queen oli selvästi parempi olut.)

Eiköhän perjantai ollut tässä, pikakelataan teksti panimojatkojen kautta lauantaipäivään.

Crying On The Saturday Night

Revanssi Torgetissa oli pienoinen pettymys. Hyvää pizza oli taas, ei siinä mitään. Mutta koska oma suu oli jostain kumman syystä kuiva kuin Sami Hedberg, niin vuohenjuustoinen bianco ei ollut ihan nappivalinta. Ruokajuomana nautittu kylmä Coca-Cola sitäkin enemmän.

2019-08-10 11.13.07 3.jpg

Lauantain piti monen paikallisen mielestä olla ns. pääpäivä, mutta muutama ensimmäinen tunti mentiin taas säästöliekillä. Ei ketään missään. Yksi olut tuosta ja toinen heti puolen tunnin päästä.

Tupakalla ehti ravaamaan aivan liian useasti, varsinkin kun paikallispanimot olivat tajunneet tehdä hökkelien taakse henkilökunnan röökipaikan. Se oli sopivasti myös Olarin pisteen vieressä.

Tylsää…

Luetellaan vaikka Olarin panimon sortimentti tähän väliin:

Märichello

Drama Queen

Hopz N the Hood

Boomslang

MC Taakibörsta iPa Remix

Hazy Hoodz

Oluita sai valuttaa melko tasaisesti. Märichello oli toki hittituote, sillä Pieruperse-sarjakuva on ilmeisesti monen mielestä hauska, ja vielä hauskempaa oli tilata olut ”tolle vieressä seisovalle pieruperseelle” – ajoittain alueella haisi ihan oikeat pieruperseet. Myös sarjakuva-artistin oletettu porilaisuus sekä vaalean (american) lagerin helppo juotavuus tekivät oluesta menestyksen.

Drama Queen, kuningatarmarjoilla maustettu berliner weisse, vetosi taas… Niin, drama queeneihin. Yön pikkutunneilla se myi miltei itse itsensä, kun räväkkyys valtasi Ritut. Pääsipä sitä pariin otteeseen piikittelemäänkin asialla.

Kolmantena menekkioluena pitää mainita Hazy Hoodz, joka loppui jo hyvissä ajoissa lauantaipäivänä. NEIPA on rantautunut Poriinkin.

2019-08-13 02.12.37 1.jpg

Välioluena kävin monen muun olutvaikuttajan kanssa nauttimassa Beer Hunter’sissa Mikojen Tuhkanen (BH) ja Oksanen (Donut Island) kolme vuotta sitten samoissa kinkereissä alulle panemaa Suomen ensimmäistä spontaanikäynyttä olutta, Spontan Bilberryä. Odotukset olivat kovat, mutta lopputulos hieman raaka, tai ehkä tässä tapauksessa ylikypsä. Mustikkaisuus oli tuntunut kadonneen kolmessa vuodessa brutaalin etikkaisuuden alle ja kokonaisuus ei ollut osiensa summa. ”Tässä olisi hyvä blendipohja”, kuten eräs olutmaakari summasi.

Hiljalleen alueella alkoi kuhisemaan ja myynnissäkin tapahtui selvä piikki. Harrastimme vielä parinvaihtoa Tujun kanssa, joten siitä sai lisävirettä iltaan, kun piti opetella myymään uusia tuotteita. Erittäin mukavaa vaihtelua.

Winstonin sisäpihalla tunnelma oli leppoisa miltei läpi viikonlopun. Vittuilukin tapahtui hyvässä hengessä – kumminkin puolin tiskiä.

Varjopuolena sitten pari TODELLA raskasta tapausta, jotka sössöttivät tuhannen päissään tiskiin nojaten. Kahden tyypin kohdalla lopetin anniskelun. Vastuussahan mekin olemme hanastojemme takana.

Viikonlopun paras letkautus kuultiin erään vanhemman rouvan suusta: ”Tiedättekö te mikä on Hollannin tauti? Van Huus.”

Ai niin, eräs seksististä paskaa meidän tiskin suuntaan perjantaina huudellut henkilö kävi pyytämässä nöyränä anteeksi lauantaina. Selvänä! Pitää nostaa hattua edes hieman moiselle eleelle. Tosin sen huutelun voisi vain jättää tekemättä seuraavalla kerralla.

Gloomy Sunday

Viimeinen tunti matelee aina, mutta lopulta kello löi 00:30. Loppuillan myynti oli ollut vauhdikasta ja meininki muutenkin paljon pirteämpää kuin päivällä, joten virtaa piisasi taas. Nopea kioskin siivous, kunnon yhteistyörytinällä Olarin sekä Tujun tavarat autoon ja kiitos Winston.

2019-08-13 02.12.36 1.jpg

Yömyssyt nautittiin Havannassa, Porin parhaassa (?) olutravintolassa, johon Olari myi tuotteitaan ja Tuju tulee myymään. Hyllyn viimeinen AleSmithin Old Numbskull maistui niin hyvältä, että yötä oli yksinkertaisesti pakko vielä jatkaa Winstonin panimojatkoilla, jossa tuli litkittyä paikallista olutta aina aamuviiteen saakka – herätys pärähti soimaan puoli yhdeksän. Siinä vaiheessa totisesti toivoin, että kyseessä olisi ollut kesän viimeinen viikonloppu.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑