Ant Fest goes KÄÄK ja Kaupungin äänien virallinen festariolut

Viime vuonna menestyksekkään debyyttinsä tehnyt Ant Fest goes KÄÄK -olutteltta palaa myös armon vuonna 2019 juottamaan janoisia Kaupungin äänet -festivaalivieraita. Ennakkoliput ennätysajassa loppuun myynyt Lahden ykköstapahtuma järjestetään viidettä kertaa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna, joka tänä vuonna osuu päiville 02.-04.19. Kyllä, luit oikein, ‘Äänet kaikuvat Ravintola Torvessa vielä sunnuntainakin. Torven lisäksi tapahtumapaikkoina toimivat olutravintola Tirra, Pikkuteatteri sekä tietysti sisäpiha, josta löydät juomateltan lisäksi ruokapisteitä ja esiintymislavan.

Ant Fest goes KÄÄK palvelee asiakkaita perjantaina 18–02 ja lauantaina 12–02. Lauantaina sisäpihalle on ilmainen sisäänpääsy 12–17, kun Putiikit pihalla -tapahtuma valtaa tilukset. Voit siis oluen tissuttelun ohessa shoppailla suomalaista designia sekä tukea paikallisia kivijalkakauppoja. Syömistä unohtamatta.


Mitä Ant Fest goes KÄÄK sitten tarjoaa?

Tietysti virallista Kaupungin äänet -olutta, joka tänäkin vuonna tulee lappeenrantalaiselta Panimoyhtiö Tujulta. Lahtelaisen Ant Farm -kotiolutkollektiivin ja kotimaan kovimpiin panimoihin lukeutuvan Tujun yhteistyö on kantanut (mandariini)hedelmää raikkaan sekä erittäin helposti juotavan witbierin muodossa. Joskin reilumpi humalointi ja mandariinin käyttö vievät olutta hieman poispäin perinteisestä belgialaisesta esi-isästään.

”Raikkaus ja juotavuus on hyvällä mallilla. Tässä on lähestytty witiä modernimmasta näkökulmasta, unohtamatta silti perinteitä”, pohtii oluen kehittäjä, Ant Farmin Kari Puttonen.

”Dokabiliteetti on hyvä, oikein mainio jopa. Ja se on festarioluessa varmasti yksi tärkeimmistä elementeistä. Kiva tehdä taas KÄÄK-porukan kanssa yhteistyötä”, Tujun Jukka Mononen kiteyttää yhteistyöoluen.

Loviisankadun lisäksi Kaupungin äänet -olutta on saatavilla pieni pulloerä Helsingin Pien-kaupasta.

2019-07-23 12.59.18 2.jpg
Festarioluen isät: Jaakko Teittinen (Kaupungin äänet), Mikko Leskinen (Ant Farm), Jukka Mononen (Panimoyhtiö Tuju) ja Kari Puttonen (Ant Farm)

Lappeenrantalaisen juoman kyytipojaksi on tänä vuonna tarjolla myös toinen (epä)virallinen festariolut, joka tulee Espoosta. Olarin Panimo ja vuosittain Kaupungin äänissä esiintyvä Club De Lay -yhtye panivat viime syksynä yhteisen oluen ja nyt tuo Boomslangiksi ristitty DDH pale ale tekee paluun. Eikä aika voisi paljoa parempi olla, sillä CDL on julkaisemassa uutta materiaalia alkusyksystä ja kvintetti esiintyy KÄÄK-perjantaina Pikkuteatterin lavalla jousien maustamana.

Olarin Hanna Montonen kertoo Boomslangin uusintaotosta seuraavasti:

”Olarin Panimon ja kovassa nousussa olevan lahtelaisen Club De Layn yhteistyössä syntynyt DDH pale ale -olut saa makunsa sitruksisen mehukkaista ja ananaksisen seksikkäistä humalista. Tämän dokausbörstan nimi juontaa juurensa paitsi CDL:n ensimmäiseen biisiin, myös aina syvimpään Afrikkaan asti, jossa Boomslang käärme vaanii kulkijaa.”

Paikallissuosikki Kanavan Panimolta tarjolla on pullosta Suomen paras hapanolut Paljas saari sekä samalle pohjalle rakennettu Puolukkagose.

Kolmen kotimaisen tueksi sisäpihan juomateltta tarjoilee kahta Loviisankadun suosikkipanimo Garagen olutta, Passata Stix (NEDIPA w/ Verdant) ja Fuse (berliner weisse w/ Cyclic Beer Farm), sekä tietysti pakolliset viinit, siiderit, vuokot ja monet muut.

Tirran monipuolinen olutsortimentti pidetään toki jiirissä läpi Kaupungin äänet -viikonlopun.

Juodaan Loviisankatu kuivaksi elokuun ensimmäisenä viikonloppuna!

Klikkaa itsesi myös Facebook-tapahtumaan.


Ant Fest goes KÄÄK

Loviisankatu 8, Lahti

pe 18–02

la 12–02

One thought on “Ant Fest goes KÄÄK ja Kaupungin äänien virallinen festariolut

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑