Tahroja tiskillä: Karhua vai Wolkoffia?

Tahroja tiskillä -juttusarja yrittää valottaa ja raottaa sitä, miten festarit näyttäytyvät oluen kaatajien, kegin vaihtajien, asiakaspalvelijoiden sekä ennen kaikkea olutammattilaisten vinkkelistä. Työskentelen tiskin takana Jyväskylässä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Helsingissä, Porissa, Oulussa ja Kotkassa, joten kesään mahtuu varmasti oluen tahrimia tarinoita – tiskin takaa.

Lähde Lappeenrantaan / humppa siellä soi

Lähde Lappeenrantaan / kansa karkeloi

Näiden Juha Vainion kirjoittamien ja Erkki Junkkarisen tulkitsemien rivien kautta on helppo lähteä purkamaan viimeviikkoista kesäpäivää Lappeenrannassa. Humpan asemesta ”Leprassa” soi tosin viikonloppuna hardcore, punk ja rap LPRHC Festeillä, mutta kansa karkeloi sitäkin hanakammin.

Tämä teksti ei kuitenkaan kerro hardcoresta, vaan oluesta. Wolkoffin olut- ja grillijuhlat järjestettiin Saimaan rannalla viime lauantaina ja minä olin paikalla Kanavan Panimon väreissä.

Kello soi aamulla aivan liian aikaisin, sillä nukkumaan oli menty taas aivan liian myöhään. Mutta ei auttanut, parin tunnin työmatka oli vain taitettava.

Perillä olimme reilu tunti ennen tapahtuman ovien aukeamista, joka tapahtui 14:00. Wolkoffin ravintolan, viinikellarin sekä talomuseon idyllinen sisäpiha oli valjastettu kokonaan käyttöön ja historiaa huokuva (vanhin osa valmistunut 1826) pihapiiri näytti upealta; puutarhakalusteet ja teltat oli onnistuttu istuttamaan arvokkaaseen miljööseen hyvällä maulla.

Tosin pihan paikoin hyvinkin epätasaiset mukulakivet olivat roudatessa silkkaa kuolemaa ex-koripalloilijan nilkoille. Onneksi kannettavaa oli vähänlaisesti, koska pöydät sun muut tulivat järjestäjien taholta; kaksi hanalaitetta ja neljä kegiä. Siinäpä ne suurimmat.

Kanavan olutlista näytti seuraavanlaiselta: Paljas saari -gose, Mustikkagose, Motti-karamellistout sekä naapuriteltan Panimoyhtiö Tujun kanssa pantu Pihta (IPL). “Jotain lageria” tai “jotain tummaa” tilattiin alkuun eniten, mutta kyllä hapanoluetkin ystävänsä lopulta löysivät – varsinkin kun muisti mainita Suomen paras olut -sarjavoitosta. Ja ne ystävät palasivat viinilasiensa kanssa useampaan otteeseen takaisin. #sourisaatio eteni taas harppauksin eteenpäin Etelä-Karjalassa.

Paikallisjätti Tujun lisäksi panimoista paikalla olivat Nilkko Brewing sekä Takatalo & Tompuri.

Nilkko oli mukava lisä tapahtumaan, ihan vaikka vain henkilökohtaisista syistä, sillä en tiennyt panimosta, tai ainakaan oluistaan, paljoa. Tarttuipa Nilkko-tuliaisia mukaan myös Tirraan, sillä kenties paras maistamani mansikkaolut (Mansikka Sour) sekä Ulvo! NEIPA ovat tulossa Loviisankadulle lähipäivinä. Panimon pääjehu Iiro Heikkilä osoittautui myös erittäin mukavaksi herrasmieheksi. Ei siitä ainakaan haittaa ole.

Nilkkoa lukuun ottamatta muut oluet olivat melko tuttuja, jos ei nyt sitten laske Tujun uutta ”peruspilsiä” tai bourbon-tynnyröityä imperial red alea. Tai noh, lasketaan vaan, mutta en ala sen kummempaa arviota raapustelemaan yhden huikan perusteella.

2019-07-23 12.59.17 1.jpg
Kanavan Panimo x Panimoyhtiö Tuju Pihta

Kun alkuvalmistelut oli saatu tehtyä, niin oli aika avata jyhkeät puuovet sisäpihalle ja päästää asiakkaat peremmälle: kaksi vanhusta lipui sisään verkkaisesti.

MUTTA, kun heille oli saatu tarjoiltua oluet tuoppeihin – tai siis viinilaseihin, jotka toimivat tapahtuman virallisina tarjoiluastioina, viinikellarin tiluksilla kun oltiin – niin ovelle alkoi muodostumaan jonoa… ja lisää jonoa… ihan hitokseen jonoa. Bearded Villains -veljeskunta oli kaupungissa ja he olivat selvästi janoisia. Sekä nälkäisiä, sillä alkumaljojen jälkeen jonoa alkoi kerääntymään myös viereiselle ruokapisteelle.

Muutaman arvion mukaan partaporukkaa sekä heidän seuralaisiaan oli parhaimmillaan paikalla 60–70. ”Täähän lähti hyvin käyntiin”, kuului panimoväen kollektiivinen huudahdus. Ihan tuollaista alkua ei varmasti kukaan ollut odottanut, varsinkin kun kadulle päin ei yhtä Kanavan Panimon banderollia enempää oltu panostettu olut(tapahtuma)markkinointiin. Ehkä siis näkyvyyttä voisi ensi vuodeksi (?) kehittää siltä osin – walk-init kun ovat pikkutapahtumille elintärkeitä.

Päivä sujui siinä mielessä rauhallisissa merkeissä, että missään vaiheessa ei varsinaista ruuhkaa ehtinyt tiskille syntymään. Varsinkin kun olimme ison osan ajasta Jukka Karlstedtin kanssa kahdestaan palvelemassa asiakkaita, niin toinen pystyi keskittymään myymiseen, toinen viihdyttämiseen. Jos tiskin takana on hyvä meininki, niin se välittyy asiakkaallekin. Toki, yksin olisi päivästä selvinnyt, kuten muut panimot tekivät, mutta olisiko myyntimme ollut silloin päivän paras?

Ai niin, Tujun Tuomas Mäkiniemi oli paikoin kiireinen muiden juoksevien asioidensa kanssa, joten otin hetkittäin myös paikallispanimon tiskin haltuuni. YYA. Muut tujulaiset olivat keskittyneet hoitamaan asiakkaan vaativaa roolia. Imagojono pystyyn, jos ei muuta.

Kevyiden aaltoliikkeitten jälkeen homma räjähti uudestaan noin kahdeksan jälkeen. Ihmismassaa alkoi valumaan sisälle entistä ahnaammin ja esimerkiksi ruoka loppui jo hyvissä ajoin ennen päätösvihellystä. Oli myös mukava, että meidän tiskille palasi useampikin LPRHC Festeillä välissä piipahtanut asiakas.

Parhaiten asiakkaista jäi mieleen pari Tasting Ladies -porukan jäsentä (moi, luette kuitenkin), Mottiin täysin hurahtanut vaihto-opiskelija sekä vanhempi rouva, joka “vihasi olutta”, mutta pyöräytti pusakkansa maistettuaan Paljasta saarta. Kuten jo sanottua, #sourisaatio etenee vastuttamattomasti.

”Se oli siinä”, sanoin asiakkaille kun kello löi kymmenen. Mutta vaikka naapuritiskit alkoivat jo siivoamaan työpisteitään, niin porukkaa otettiin edelleen sisään. Paljastui, että suht aikainen lopetusaika ei johtunut luvista, vaan lähistön asukkaiden mahdollisista valituksista. Mutta koska musiikki (muutama liveveto kuultiin illan aikana, taustamusiikkia ei ollut) oli jo loppunut, eikä mitään muutakaan melua kuulunut, ja ihmisillä oli juomalipukkeita jäljellä, niin päätin vielä uhmata hetken aikataulua ja myin pöytiin viimeisiä lasillisia. Palvellaan loppuun asti, jos ei sitä erikseen kielletä. Puoleenyöhön olisi varmasti riittänyt asiakkaita, varsinkin kun ilta ja yö olivat lämpimiä.

Vihdoin mekin suljimme hanamme ja kannoimme kamat autoon. Ja autosta parit kegit Lappeenrannan olutravintoloihin, sillä olimme onnistuneet päivän aikana myymään olutta niin Birraan kuin Teerenpeliinkin. Pääsin siis kokeilemaan käytännön myyntityötä (Paljas saari Teerenpeliin) sekä tavaran kuljetusta, kun roudasin kegit käsin naapuriravintoloihin.

Monipuoliset työroolit ovat ehdottomasti yksi tämän alan hienoimmista piirteistä.

Laskin lopuksi juomalipukkeet, joita oli yhden sekä kahden euron arvoisia, ja työpäivä oli pulkassa. Nilkolta korruptiona saatu Konna-kurkkusour auki ja hetkeksi sikarin kanssa rauhoittumaan kadun puolelle, ennen kuin kävimme uudestaan Wolkoffin ovista, nyt tosin viinikellarin kautta. Parin “käppäginandjuicen” (Kanavan työporukan virallinen kesäjuoma 2019, tulkaa jossain tapahtumassa kysymään resepti!) jälkeen sukelsimme vielä yöhön suunnittelemaan Tujun, Kanavan ja Bönthöön uutta kollabo-olutta. Mutta palataan loppusyksystä siihen.

Yritimme toki saada myös Nilkon ja Takatalo & Tompurin miehistön (sekä paikalla piipahtaneen, tap takeoverinsa juuri Satamatiellä paketoineen Makun Juhani Revon) mukaan panimojatkoille, mutta muut näyttävät olevan fiksumpia kuin me. Tai uuvatimpia. Riippuu kai tilanteesta.

Kiitos, Wolkoff. Oli mukava päivä, ja mitä ymmärsin, niin myös järjestäjät olivat erittäin tyytyväisiä tapahtumaan niin myynnillisesti kuin tunnelmankin puolesta.

Lappeenranta, minä pidän sinusta.

2019-07-23 12.59.17 2.jpg
“Hahmot”

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑