Tahroja tiskillä: Paina play, paina SOPP

Tahroja tiskillä -juttusarja yrittää valottaa ja raottaa sitä, miten festarit näyttäytyvät oluen kaatajien, kegin vaihtajien, asiakaspalvelijoiden sekä ennen kaikkea olutammattilaisten vinkkelistä. Työskentelen tiskin takana Jyväskylässä, Lahdessa, Lappeenrannassa, Helsingissä, Porissa, Oulussa ja Kotkassa, joten kesään mahtuu varmasti oluen tahrimia tarinoita – tiskin takaa.

Täältä kaikki alkoi ja tänne se aina palaa. Lahden Suuret oluet, pienet panimot on järjestetty jo vuodesta 2003 satamassa, eikä armon vuosi 2019 tehnyt poikkeusta. Yhden teltan minifestarina aloittanut SOPP on laajentanut reviiriään vuosien saatossa ympäri Suomen, ja tänä vuonna myös alkuperäinen lokaatio oli haukannut suuremman palan satamatorista. Panimoitakin oli mukana ennätysmäärä, eli neljätoista.

Mutta oliko “Lahen SOPPi” taas kerran keski-ikäisten keskivartalolihavien keskikaljasoturien esiinmarssi, kuten kirjoitin viime viikolla?

Suoraan sanottuna ei. Tai ei ainakaan niin räikeästi kuin aiempina vuosina. Olen vieraillut Lahen SOPPissa yli kymmenen vuoden ajan niin asiakkaana, kyypparina (Hollolan Hirven tiskiltä ”festariurani” alkoi jokunen vuosi takaperin) kuin toimittajanakin. Mutta nyt, koko viikonlopun Kanavan Panimon tiskin takana seisottuani, näin tapahtuman tuoreilla silmillä. Älkääkä ymmärtäkö väärin, humppa raikasi edelleen ja osa asiakkaista oli tuhannen päissään, mutta tapahtuman yleisilme oli aiempaa raikkaampi. Miten, otetaan siitä selvää.

jukka.jpg
Jukka Karlstedt ja Kanavan kioski

Torstai

Astelin alueelle pari tuntia ennen ovien aukaisua, jotta oli aikaa palauttaa mieleen SOPPin käytännöt (kortti ja käteinen edelleen käytössä, eikä kassassa pikanappeja), tutustua omiin tuotteisiin ja toki jutella tuttujen kanssa, joita en ollut nähnyt sitten viime sesongin.

Kanava oli lähtenyt Lahti-debyyttiinsä kunnianhimoisesti viidellä eri hapanoluella, Tujun kanssa masinoidulla India pale lagerilla, karamellistoutilla sekä red alella. Myös Helsingin SOPPissa viime kesänä arvoon arvaamattomaan noussut sorbettipakastin oli rahdattu paikalle – vadelmalla aloitettiin ja sen loputtua siirryttiin raparperiin.

Muut panimot ja niiden sortimentit löydät täältä.

Torstaiksi minulle oli sorvattu vain muutaman tunnin työvuoro, joka lirvahti ohi todella nopeasti. Kylmästä ja kosteasta ilmasta huolimatta ihmisiä oli saapunut alueelle ihan kiitettävästi, joten tekemistä riitti. Tuju-kollabo Pihta sekä Motti-stout olivat selkeästi ensimmäisen päivän hittituotteet. Mallas siis maistuu Lahessa edelleen, vaikka happamiakin kohtaan esiintyi varovaista kiinnostusta. ”Onks noi goset jotain siidereitä” ja ”mitä tarkottaa hapanolut” olivat usein kuultuja kysymyksiä viikonlopun aikana.

jenni.jpg
Suomenlinnan juomapeli

Vuoron jälkeen tarkoitus oli lähteä alueelta pois ja harrastaa jotain muuta kuin tissuttelua, esimerkiksi liikuntaa tai seksiä, mutta liha on heikkoa ja SOPP sulki minut kosteaan kuplaansa.

Juo. JUO.

Suomenlinnan tiskille pysähdyin muutamankin oluen ajaksi; All Hands on Deck oli yksi maan parhaista brut IPOista, kuivakka ja raikas, hyvällä tavalla helppo kaatojuoma, Hibiskus-maustettu Gethe Sour napakka hapan ja Kealakekua-nimihirviö kenties enemmän NEIPA (jopa pientä hop burnia) kuin aiemmat keitokset.

Jenni ”chick that make things happen” Lindström esitteli tiskin takaa samalla myös juomapelin, jonka panimon henkilöstö oli kehittänyt alueella lorviville SOPP-työläisille. Idea oli yksinkertainen: jos et osannut päättää, minkä firman juotettavaksi suuntaat seuraavaksi, niin muutaman numerovalinnan jälkeen Suomenlinna kertoi sen. Hauska idea.

En nyt enää muista, että arvottiinko minulle Tornio vai VASP, mutta suunta oli joka tapauksessa oikea.

Tornion NORTH Arctic Lager oli edelleen Suomen paras lajissaan, NORTH Arctic NEIPA aavistuksen liian maltainen tyylissään, Hilla Cloudberry Longdrinkissa liika makeus peitti hennon marjaisuuden, Hillatus Sour Ale paikkasi edellisen virheen ja Hamppu Porter oli kauniin paahteinen tumma.

Sain Tornion Kaj Kostianderilta mukaani myös rehevän korruptiopussukan, mutta siitä lisää myöhemmin.

Vakka-Suomelta to do -listalla oli vanhat suosikit Savukataja sekä DIPA. Savukatajaa oli tarjolla myös SKX-versiona, eli Laphroaig-tynnyröitynä. Turvesavuisuus oli brutaalia, herkullista toki, mutta olut olisi vaatinut kiireettömän ympäristön ja huomattavasti korkeamman tarjoilulämpötilan antautuakseen täydellisesti. DIPA oli hyvää, voi juma! Kuivaksi päässyt erä oli löytänyt täydellisen balanssin kuivan katkeron, makean maltaan ja raikkaan hedelmäisyyden leikkauspisteestä. Ah. Ei sillä, lauantaina tarjolle tullut perinteisempi, eli makeampi ja tuhdimpi DIPA-satsi maistui myös. Kuten aina.

KiviSahti! Meinasi unohtua. Yleensä olen aina aloittanut SOPPini KiviSahdilla, nyt se jotenkin vaan unohtui. ”Sweet and sour” lukee muistiinpanoissa. Ja sitä se oli, hapanta ja makeaa samaan aikaan. Ei paras erä.

slush.jpg
“Pekko Pelikaanin verinäyte”

Festien kovimmat yllätykset tarjosivat paikallisjätti Teerenpeli sekä Mäntsälän märkäkorvat Kiiski. Teerenpelillä oli toki tapahtuman parhaat lonkerot ja tisleet. Se ei ollut se yllätys, vaan se, että panimon CoolHead-larppaus oli tuonut pöydän nurkkaan slush-koneen pyörittämään… WAIT FOR IT… Pelicans-lonkeroa toisessa ja tonicia toisessa pesässä. ”Pekko Pelikaanin verinäyte” oli hauska novelty, mutta slushiin tehty gin & tonic oli rehellisesti sanottuna yksi tapahtuman parhaita asioita. Tislaamon oma gin sekä jäähileinen tonic paransivat malarian lisäksi myös pari muuta tautia. Krapula yksi niistä.

Panimo Kiiski, kaverit ovat alkaneet todella löytää oman äänensä, joka huutaa: ”Maltaat edellä!” Jäänmurtaja oli kenties parasta ”tumman panemista”, jota tässä maassa on markettirajojen sisällä koettu. 5,5-prosenttinen stout oli niin täyteläinen, niin tuhti, niin musta, että oli todella vaikea uskoa sen olevan maitokauppastoutti. Lisää tätä!

kiiski.jpg
Kiiskin Janne Ahola menee mallas edellä

Torstai oli toivoa täynnä ja sen etsiminen jatkui myös pitkälle perjantain puolelle, sillä iso osa porukasta istahti ensimmäisen SOPP-päivän jälkeen yömyssyille Teerenpelin penkeille. Kanavan porukka jatkoi toki tapojensa mukaisesti vielä yökerhon puolelle… Vain herätäkseen pirteänä seuraavana aamuna ennen kelloa.

Perjantaina

Lonkeron harmaa perjantai alkoi puolenpäivän tienoilla kauppahallin Sivuraiteelta, jossa edellisenä iltana saatu idea ”panimobrunssista” konkretisoitui. Moni innostui ajatuksesta, sillä Lahessa ei perinteisesti ole järjestetty mitään panimoiden välistä vapaa-ajan viihdettä. Ei sillä, ei sitä vapaa-aikaa juuri kellään tuhlattavaksi asti ole, mutta kuitenkin.

Idea oli siis hyvä, mutta ehkä varoitusaikaa olisi kaivannut enemmän, sillä lopulta paikalle saapui kanavan väen lisäksi vain Waahto sekä Takatalo & Tompurin väreissä työskennellyt keikyblogisti Kimmo-Pekka Toivola.

Ensi vuonna sitten isommin ja paremmin?

perjantaiaamu.jpg
Aamukaste

Verkkainen siirtymä keskustasta (useamman ulkopaikkakuntalaisen mielestä SOPP pitäisi mitellä torilla!) satamaan oli sateen voitelema ja koska olin unohtanut vaihtokengät repusta, niin seuraavat tunnit saapasteltiin kesätyökengissä, eli Adileteissa. Onneksi teltoissa oli kuivaa ja yllättävänkin lämmintä. Oikeastaan vessatauot olivat ainoita oikeita syitä poistua alueelta – henkilökunnan bajamajat olivat vaikeakulkuisesti aidatun alueen takana ja toinen niistä palveli varastona aina lauantaihin asti. Ei näin.

Päivä liikahti tahmeasti liikkeelle, kun rankkasade valtasi Lahen taivaan porttien avautuessa. Hiljalleen se kuitenkin kuivui kasaan ja ihmisiä alkoi valumaan sisään. Kostea ja kolea sää ei noussutkaan sellaiseksi asiakaskarkoittimeksi, joksi sitä kaikki ennakkoon luulivat. Ja kun ihminen kerran astui sisään oluttelttaan, niin ei hän heti halunnut sieltä poistua. ”Kyllä se sade jossain vaiheessa loppuu”, ties kuinka moni sanoi ties kuinka mones olut lasissaan.

Ilta ja alkuyö meni olutta kaataessa ja asiakkaille rupatellessa. Goset olivat jo muutamalle pöytäryhmälle tulleet tutuiksi ja menekki oli niidenkin kohdalla kasvusuhdanteinen. Floater-versioita sorbetilla ei VIELÄ mennyt paljoa, johtuen todennäköisesti siitä, että ihmisillä oli kylmä. Ymmärrettävää.

Pihta ja Motti pitivät pintansa, mutta Kanavan mallasvetoisin olut, Toivo, nousi rinnalle, sillä red alea ei montaa pikkukuppia valuteltu. ”Topia lasi täyteen, eikä mitään lastenannoksia.”

Myös ”mikä on lähimpänä Karhua” -kyselijät löysivät Toivon, joten lahtelaisilla on vielä toivoa. Vaalean lagerin ja/tai vahvimman oluen etsijät olivat hiljainen vähemmistö, eikä viinashottejakaan tainnut kuin yksi tilata. Pieniä askelia…

Kunnon siidereille olisi kuitenkin selvä tilaus, vaikka useampi siiderin ystävä löysi gosesta uuden lempioluttyylinsä. ”Mä en juo olutta” vaihtui muotoon ”mä en juo muuta olutta ku hapanta”.

#sourisaatioetenee

#pyllyetiketti

Kun alue oli saatu yhdeltä tyhjäksi asiakkaista, oli aika panimojatkoille. Nykyään SOPPeissa on siis yhtenä päivänä jatkobileet työntekijöille, joissa pääsee lasillisen äärellä rauhassa päivittämään kuulumisia, muistelemaan menneitä ja toki tapaamaan uusia naamoja.

SOPP-pomo Pekka Kääriäinen pitää perinteisesti puheen jatkoilla. Tänä vuonna muisteltiin tapahtuman historiaa ja kasvua. Kuten sanottua, parin tuhannen ihmisen minifestarista on kasvanut kymmeniä tuhansia janoisia kesän aikana juottava instituutio. Hattu päästä, Bull Mentula.

“Itse olen alani valinnut”, näihin Teerenpelin Jere Ravon hymysuissa lausumiin sanoihin oli hyvä lopettaa perjantai ja jatkaa panimojatkojen jatkojen jatkojen… kautta kohti pääpäivää.

jukka ja jere.jpg
Jukka Karlstedt ja Jere Rapo sorbettiastian äärellä

Lauantai

Se oli melkeinpä siinä. Nimittäin tämä teksti. Lauantaina ei ihan oikeasti ehtinyt tehdä muuta kuin töitä. Pari ensimmäistä tuntia oli rauhallisempaa, mutta sitten aurinko repäisi pilvipeitteen pieniksi paloiksi ja ohjasi koko hemmetin kaupungin satamaan. Moista tungosta en ole nähnyt Lahessa ikinä, ja pitää muistaa, että alue oli laajempi kuin koskaan. Ymmärtääkseni myös kävijäennätykset oli tehty tänä vuonna rikottaviksi (hieman vajaa 7000 Etelä-Suomen Sanomien mukaan).

Sorbetti loppui, kaikki ei-happamat loppuivat jo pari tuntia ennen päätösvihellystä ja gosejakin jäi oikeastaan vain vajaita kegejä jäljelle. Kanavan ensiesiintyminen Lahessa oli panimon Jukka Karlstedtin mukaan “ihan kannattava”.

Myös muilta tiskeiltä alkoivat astiat tyhjenemään ja loppuillasta koettiinkin hauskoja hetkiä, kun ihmiset yrittivät epätoivoisesti edes joltain panimolta saada lasiinsa täytettä.

“Oisko teillä jotain mikä ei ole vehnää tai hapanta?”

“Niin no, meillä on jäljellä neljää hapanolutta, joissa on reilusti vehnää mukana…”

Ach so. Vartin ruokatauon ehdin pitämään loppuillasta. Melko kaukana oltiin esimerkiksi OlutSataman ruokatarjonnasta, mutta Hollolan Hirven nyhtöburger (se rakuunasinappi!) ja lappeenrantalaisten atomi savukinkulla pitivät kyllä nälän kurissa pidennetyn viikonlopun ajan.

Kiitos, Lahti. Oli todella mukava olla töissä, vaikka lauantaisen alueen siivoamisen jälkeen vartalo huusikin hoosiannaa ja Daavidin poikaa apuun (tosin nukkumaanmeno lirvahti taas aamukuuteen). Reilun viikon päästä sitten Kanavan väreissä Lappeenranta ja Wolkoffin olutjuhlat.

kegiroskis.jpg
The end

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑