Ant Farm Gastro Pub Up – ”leopardin täpliä” ja kotipolttoista

Viime lauantaina oli ravintolapäivä ja Lahtikin heräsi hellepäivään nälkäisenä. Ympäri kaupunkia oli ripoteltu mielenkiintoisia ja ei-niin-mielenkiintoisia ruokakojuja. Oma kompassi vei kuitenkin siihen kaikista ruokahalua herättävimpään pisteeseen kartalla, sillä Paavolassa, Ant Farmin tiluksilla, oli tarjolla pizzaa. Kunnon napolilaista pizzaa, jota kaupungista ei aiemmin ole saanut. Ei, vaikka niin muutama pulju on asiakkaitaan puijannut.

Ant Farm Gastro Pub Upin taustalla oli kotiolutkollektiivin Samuli Kiuru, joka turhautuneena kotikaupunkinsa ravintolatarjontaan päätti pistää ruokakojun pystyyn. Toki vain päiväksi, mutta silti. Enkä usko, että tämä jää tähän – palaute oli sen verta kiittävää.

Disclaimer: Toimin tapahtumassa markkinamiehenä, myyjänä sekä osin tarjoilijanakin, mutta tämä teksti on kirjoitettu olut- ja pizzaentusiastin näkövinkkelistä.

IMG_20190519_120254.jpg
Gastro Pub Upin työryhmä: uunittajat Kari Puttonen ja Mikko Leskinen, allekirjoittanut sekä “Yes, Chef” Samuli Kiuru

Mutta ennen kuin syödään, niin juodaan alkumaljat. Tai siis henkilökunta joi Ant Farmin kerhotilassa, asiakkaille EI missään nimessä myyty tai edes tarjottu kotipanimon keitoksia. Kuten kaikki tiedämme, se on laitonta.

Ensimmäisenä lasiini kaadettiin Bailulinkustakin tutun Frequn mango-vehnää. Ymmärtääkseni miehen ensimmäisiä omia keittoja.

Olut näytti todella paksulta ja sitä myöten tuhdilta, johtuen todennäköisesti käytetystä mangososeesta. Maku oli kuitenkin oikein raikas ja kokonaisuus balanssissa. Vehnän ärsyttävä banaanisuus ei puskenut läpi, eikä mangon makeus dominoinut. Loppumaussa vielä kepeä katkero leikkasi hedelmät suupaloiksi. Maistuva “jenkkivehnäinen” aamunavaus. Frequn mukaan myös “vitamiinirikas terveysjuoma”.

2019-05-18 02.19.26 1.jpg
Jossain välissä pöytään iskettiin koeponnistettu pizza margherita, jolla oli tarkoitus kalibroida henkilökunnan, varsinkin uunin parissa operoivien, makuaistien lisäksi myös näköaistit – haussa kun oli reunojen “leopard-spotting”. Ja koska ensimmäinen demo on aina paras, niin kyllähän pizza maistui. Voi veljenpojat! Pari päivää levännyt taikina oli pehmeä, sitkoinen, maukas… Tomaattikastikkeessa happamuus sekä suolan määrä olivat osuneet nappiin ja laadukas (itse tehty?) mozzarella viimeisteli (lahja)paketin. Unohtamatta toki oliiviöljyn, basilikan sekä kevyen sormisuolan pyhää liittoa.

Hämmentävän nopeasti Kiuru on loihtinut itsestään pizzamaestron, sillä jos olisin kyseisen annoksen saanut eteeni vaikkapa Daddy Greensissä tai Capperissa, niin olisin syönyt sen mukisematta. Myös myöhemmin “hiillostumisen” takia myynnistä vedetty Julius Greaser -lihapizza toimi, vaikka usein nautin pizzani ilman lihaa.

Lahti tarvitsee lisää kunnon pizzaa!

Italialaisten herkkujen kyytipojaksi lasi täytettiin ”sanfranciscolaisella” oluella, eli brut IPAlla. Vaikka olen paria maistuvaa brut IPAa juonut, niin on silti pakko sanoa, että tämä on trendi, jonka perässä en usko itse ikinä juoksevani. ”Aika löysää touhua”, Lösöstä lainatakseni.

Löysä ei tosin ollut Mikko Leskisen Brutal Truth, joka vei brut IPAn imperiaalisiin lukemiin, sinne miltei kymmenen prosentin tietämille. Double brut IPA vai brut double IPA?

Tupla-IPAksi Brutal Truth oli toki kuivakka, mutta brut IPAksi se ei ollut niinkään brut. Mehukasta tropiikkia ja mukavaa katkeron kosketusta. Miten pystyikin miltei 10-prosenttinen olut olemaan niin raikas ja helposti juotava? Gastro Pub Upin agenda kävi selväksi muutaman tuopillisen jälkeen: päiväkänni oli tosiasia.

2019-05-18 02.19.25 1.jpg
Tein itse ja säästin

Kuuden pizzan lisäksi Kiurun ruokalistalta löytyi hot dogeja sekä niiden seitan-versioita, korealaisia kanavartaita ja vegaanista kookoscurrya. Juomapuolelta pitää nostaa esiin miehen itse uuttama cold brew -kahvi, joka oli hämmentävänkin pehmeä – jopa toffeinen.

Muita annoksia meni tuonne yksi, tänne toinen, mutta kyllä pizza oli päivän herra ja hidalgo. Asiakkaita piisasi pitkin päivää ja pahimmillaan pizzajono oli miltei tunnin mittainen. Eipä se tosin näyttänyt ihmisiä haittaavan, sillä keli oli mitä mahtavin ja BYOB-hengessä auki suhahdelleet juomatölkit pitivät ruokiaan odottelevan porukan hilpeinä.

Kuuden jälkeen taikina sitten loppui ja luukut suljettiin. Muutama mattimyöhäinen sai vielä oman annoksensa “ennakkotilauksella”, mutta taas se todistettiin: nopeat syövät, hitaat eivät.

”Tähän voisi tottua”, virkoin kun kaadoin taas kerran uutta olutta kippooni. Moiseen voisi todellakin tottua: Lahti kaipaisi kipeästi esimerkiksi jo mainitun Daddy Greensin kaltaisen pizzakioskin ravintolakentällisensä kärkeen. Kioskin, jossa laadukkaan ruoan lisäksi panostettaisiin laadukkaisiin ruokajuomiin. Intohimolla ja ilman pönötystä, siinä olisi kaava, jonka takana kelpaisi lahtelaisen seistä.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑