Olut ja sosiaalinen media: Liika on liikaa?

“Näytänkö mä liikaa itestäni somessa”, kysymys, joka on viipyillyt viime aikoina huulillani. Ja koska en suorilta osaa siihen vastata, niin näytän itsestäni vielä vähän enemmän ruotimalla asiaa julkisesti. Näin vaan mennään.

Kuten usea lukija sekä lähipiirini tietää, niin en voinut talvella kovinkaan hyvin. Kyseisen tekstin jälkeen voin hetken aikaa vielä huonommin ja sekoilu meni siihen pisteeseen, että yhden viikonlopun aikana jonkinlainen pohja tuli vastaan.

Päätin ottaa märän sijasta härän sarvista kiinni. Juon siis alkoholia toki edelleen, mutta en turruttaakseni, vaan tunteakseni.

Tämä ei ole siis taas yksi “en voi hyvin” -postaus. Tämä on “voin jo paremmin” -postaus.

Kolmen päivän kuolemakrapulassa oli aikaa ajatella. Kerrata hataria mielikuvia. Käydä peläten läpi puhelimen kuvakansioita, selata Instagramia ja palata WhatsApp-keskusteluihin. Yksinkertaistettuna velloa paskassa, siinä saastaisessa pumpulissa, jonka alkoholi jättää jälkeensä.

Yleensä se paska haihtuu hiljalleen krapulan poistuessa elimistöstä. Mutta silti likatahroja jää sinne tänne mielen sopukoihin.

Tuttujen ja kylänmiesten “mee hoitoo” -tsemppaukset menevät yleensä toisesta silmästä sisään, toisesta ulos. Mutta kaverien, ystävien, kommentit pysäyttivät.

“Ällöttää.”

”En pysty olee sun kanssa tekemisissä, ku voit noin vitun pahoin.”

”Älä kuole, jooko.”

”Tartteeko tota rappiota tuoda esille somessa?”

Niin, tarvitseeko? Olen yrittänyt Bönthöö bönthöön synnystä asti olla rehellinen. Tuoda olutmaailmaa esille hyvän lisäksi myös pahassa. Se on herättänyt aina mielipiteitä puolesta ja vastaan. Enemmän puolesta, mutta kyllä kuraakin on saanut ottaa vastaan. Voi pojat. Paras negatiivinen kommentti taitaa olla “ethän sinä nyt voi vaan tehdä näin olutkulttuurille”. Kyseessä oli joku kunnon rymyämisreportaasi, joka näkyi ja kuului niin Instagramissa kuin blogissakin.

Voin. Ja teen.

Pitäisikö johonkin vetää raja sen suhteen, mitä someen laittaa? Ehkä, ehkä ei. Eräs televisiostakin tuttu lifestylebloggaaja kommentoi kerran junan ravintolavaunussa, että nauttii Instagram-tarinoistani, koska niissä puhuu alkoholi. Hän kun ei itse pysty työnsä takia moista näyttämään.

Se oli tarkoitettu kehuksi, mutta taas kerran epävarma ja ujo pikkupoika sisälläni tajusi olevansa vain olutpelle. Hänen kanssaan ei naureta, eikä aina edes hänelle.

Viimeistään siinä vaiheessa kun katsoin itsestäni videoita kuola poskella vastustamassa Perussuomalaisia “samoilla silmillä” tai istumassa yksin pimeässä huoneessa puhumassa “vihollisilleni” tajusin, että toimintani on paikoin ihan hiton dorkaa ja karmeeta. Simo Salmista lainatakseni. Eipä hänkään tuntunut pellen roolista pääsevän irti, ainakaan omasta mielestään.

Loppu viimein kysymys siis kuuluu: Pitäisikö minun rajoittaa sitä, mitä kaikkea näytän somessa? Varsinkin niitä hetkiä, kun vellon pahoinvoinnin pohjamudissa. Vastaus on ei pitäisi, sillä opin siitä paljon itsestäni, ja haluan tehdä korjausliikkeen, jotta fiidini näyttäisi tulevaisuudessa huomattavasti parempivointiselta kuin männä talvena. Se kun automaattisesti tarkoittaa myös sitä, että minä itse olen parempivointisempi.

Ja jos saan sosiaalisen median välityksellä edes yhden seuraajan pohtimaan omaa päihteiden käyttöään, niin se on vain plussaa. Minä en todellakaan ole mikään vaikuttaja, roolimalli tai saarnaaja, mutta tiedän, että näiden samojen ongelmien kanssa painii jokunenkin tämän tekstin lukija.

“Kyllä se siitä” ei auta ketään.

One thought on “Olut ja sosiaalinen media: Liika on liikaa?

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑