Teerenpelin uutuuslonkero on kuin joulu kevään keskellä

Teerenpeleissä on parhaillaan käynnissä Craft Lonkero Viikot [sic]. Itse piipahdin eilen Lahden toimipisteellä tarkoituksenani maistella pitkästä aikaa New Long Drink Companyn mainioita juomia.

Hanaan oli kuitenkin isketty kiinni talon omaa lonkerouutuutta, raparperi-kardemummaa. Teerenpeli on onnistunut long drinkeissään aiemmin, joten ostopäätös oli lopulta helppo.

Tuoksu kertoi heti, että Teerenpelin PyyGinin oli annettu näkyä ja kuulua. Hyvä niin, sillä miksi piilottaa laadukas gin jonnekin lasin pohjalle.

Maussa gin antoi myös katajamaista taustatukeaan, mutta sen ääni katosi hiljalleen mausteisuuden kurimuksen alle. Mausteisuuden, joka toi enemmän mieleen jouluteemaisen siiderin kuin keväisen long drinkin. Omenaa, kardemummaa, kanelia… Kuulostaako vaalealta glögiltä? Siltä se myös hieman maistui.

En ole varsinaisesti mikään “sesonkijuomaihminen”, mutta jos mietin tätä raparperi-kardemumma-lonkeroa lämpimän kevätpäivän virkistäjänä, niin en vain näe sitä skenaariota. Jos ginin rooli olisi ollut maussakin isompi ja nyt olemattomaksi jäänyt raparperi puraissut sopivan happamasti loppumaussa, niin sitten. Miksipä ei.

Tällaisenaan kevätuutuus on yksinkertaisesti liian talvinen.

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑