Teerenpeli Kirsikka Gose – terassiolut kinosten keskellä

Moni aktiivinen lukija varmasti tietää, että gose on yksi lempioluttyyleistäni. Mitä happamampaa ja suolaisempaa, sitä parempaa. Sitä ei kuitenkaan moni tiedä, että vuosia ennen näitä oluthommia ihastuin Lindemansin Kriekiin, jota löytyi silloisen vakiokapakkani kylmäkaapista. Nykyäänhän pitää tietysti elitistinen nenä pystyssä naureskella “limu-lambiceille”, mutta silloin se iski oluthampaan kolotukseen. Tai ehkä paremmin epäoluthampaan, siihen maailman aikaan kun maustetut oluet eivät olleet real deal halpojen Koff-tölkkien ja Lidlin “lääkepullojen” puristuksessa.

Nyt Teerenpeli on sulkenut omalla tavallaan ympyrän, sillä panimo on tösäyttänyt pihalle kirsikalla maustetun hapanoluen ja tarjoilee sitä vain muutaman korttelin päässä pisteestä, missä kirsikkaoluihin ihastuihin. Kyseessä toki gose, ei lambic.

Gosen trendijuna on siis puksutellut jo Teerenpelin asemalle asti. Hyvä niin. Mutta onko olut hyvä niin? Vai näin?

Ensimmäisenä huomio kiinnittyy siihen, että Kirsikka Gosessa todella maistuu kirsikka. Vahvasti. Se maistuu paikoin tuoreelta, paikoin taas hieman esanssiselta. Sellaiselta hapanversiolta kirsikkalimonadista. Tai kirsikkamehusta. Ja nuo ovat siis kehuja, minä kun satun pitämään moisista juomista.

Olut on raikas, tahtoisin käyttää jopa sanaa pirtsakka. Makeahko kirsikka saa vastaparin happamasta sitruunasta, ja taustalta on löydettävissä myös syksyistä (puna)marjametsää.

Suolaisuutta tai happamuutta ei ole rutkasti, mistä minä joudun tietysti gosen ollessa kyseessä rokottamaan, mutta veikkaan, että Teerenpelin asiakkaille Kirsikka Gose on juuri passeli niiltä ominaisuuksiltaan. Ymmärrän kyllä, että himoni suolaa tai happamia makuja kohtaan on marginaalista.

Lämmetessään olut esittelee vielä kevyttä yskänpastillimaisuutta sekä pehmentävää viljaisuutta. Kirsikan pitäessä kuitenkin ohjakset koko matkan ajan tiukasti käsissään.

Hauska päänavaus ruuhkaisille sour-markkinoille lahtelaisilta. Miellyttävä ja helposti juotava hapanolut, joka onnistuu ahtamaan 3,7-prosenttiseen runkoonsa tarpeeksi fyllinkiä. Tyylissään olut jää kuitenkin selvästi esimerkiksi naapurikunnan gose-maakareiden jalkoihin.

Yksi asia jäi mietityttämään: Tuliko Kirsikka Gose markkinoille aavistuksen liian ajoissa? Se nimittäin toimisi täydellisesti kevään ensimmäisten terassikelien virkistäjänä.


Näyte saatu ravintolalta. 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑