Helsingistä Espooseen ja takaisin – juokaa ja syökää ruokaa

Pien. Ravintola Fat Lizard. BrewDog. Trendijunan kyydissä syömistä ja juomista pääkaupunkiseudulla.  

Aloitin turneeni Pienestä, josta kävin hakemassa muutaman minulle sinne jätetyn oluen. Omistajakaksikon toinen puolikas, Tuomas Kokkonen, oli täyttelemässä hyllyjä kun astuin sisään ja valitteli työmotivaation puutetta. ”Juotko puoliks yhen oluen mun kanssa, jos se auttais?”

Mikäpä minä olen ilmaisesta oluesta kieltäytymään, joten istuimme Kokkosen kanssa alas ja täytimme lasimme CoolHeadin Kobra 2 -NEIPAlla. Tyrantti-yhtyeelle pantu Kobra on siis saanut jatko-osan, jossa alkoholiprosentti on hilattu kunnon hevikliseen mukaisesti lukemiin 6,66 (debyytti 5,5%).

Kelpo olut. Sellainen moderni IPA, jota voisi kuvitella kaatavansa kitusiin nimenomaan keikoilla. Jos siis sellaisilla jaksaisin nykyään käydä. Silkkaa CoolHead-mehustelua ilman sen suurimpia kehuja tai haukkuja. Perus hyvä NEIPA.

2019-01-24 01.35.34 3.jpg

Kello alkoi huutelemaan kiireestä, joten kamat kasaan, kiitokset Tuomakselle ja kohti Kaisaniemen metroasemaa. Kuten olen joskus jo sanonut, niin en vaan osaa kutsua sitä Helsingin yliopiston asemaksi.

”Lännen pikajuna” sattui olemaan juuri laiturilla, joten muutama juoksuaskel aina kiireisten helsinkiläisten kintereillä ja matka kohti Espoota oli valmis alkamaan.

2019-01-24 01.35.32 1.jpg

Yliopistolta yliopistolle, sillä päätepysäkkini oli Aalto-yliopiston metroasema, jonka välittömästä läheisyydestä löytyy Ravintola Fat Lizard. Ravintola, joka muuten ei ole ihan nurkan takana sijaitsevan Fat Lizard Brewing Companyn panimoravintola. Moni niin luulee ja toki nimikin on niiltä osin hämäävä, mutta kyseessä on panimon ja ravintolan yhteistyö, ei panimoravintola.

Paikan omistajiinhan kuuluu herttoniemeläisen Treffipubin taustajoukkoja ja huhun mukaan Ravintola Fat Lizard on kohtsillään laajentamassa toimintaansa myös Herttoniemeen. Itä nousee?

Syy Fat Lizard -vierailuun oli Olutpostin toimitusneuvoston kokous, jossa oli tarkoitus käydä vähän läpi edellistä vuotta sekä suunnitella tulevaa. Tämän vuoden ensimmäinen numero ilmestyy muuten 22.02., eli laitapa nyt viimeistään tilaten.

Kokouksen lisäksi tarjolla oli ruokaa ja juomaa. Toki. Itse aloitin session ”talon omalla” oluella, eli Fat Lizard Conan Juicella. Muistelin kyseessä olevan Vermont-henkinen tuotos ja niin se esimerkiksi Ratebeerin mukaan piti ollakin, mutta…

”Täähän maistuu ihan ESB:ltä”, vastapäätäni istunut Tuopillis-Jouni analysoi. Ja totta tosiaan, hyvin kuohkean kermainen brittibitteri Conan Juicesta tuli enemmän mieleen kuin moderni mehustelu.

Fat Lizardin puu-uunissa paistettuja pizzoja on kehuttu siellä sun täällä ja koska Lahdesta ei kunnon pizzaa meinaa saada, niin pitää tarttua tilaisuuteen aina kun mahdollista. Päädyin pienen empimisen jälkeen Salameen. Virhe.

Älkää ymmärtäkö väärin, pizza oli maistuva. Pohja oli oikeaoppinen yhdistelmä sitkoa sekä kuohkeutta, San Marzano -tomaattikastike puraisi nätisti ja päälle ripotellut basilikat syvensivät makuja. Mutta se salami. Tulinen ja rasvainen salami. Sen dominoiva maku peitti nopeasti kaiken muun alleen, eikä loppupuolikas maistunut oikein enää miltään muulta. Se oli herkkävatsaiselle liikaa.

Ensi kerralla pitää tilata jotain hempeämpää, esimerkiksi aina toimiva Margherita. Jos siis ensi kertaa tulee, sillä Helsingin puolelta saa tällä hetkellä sen verta mainioita Napoli-tyylin pizzoja, että niiden takia ei ehkä kannata varta vasten Espoon puolelle matkustaa.

2019-01-24 01.35.33 1.jpg

Ruokajuomana toiminut Etko Brutus WTF kuitenkin toimi. Sellaisenaan ehkä hieman liian makea ollakseen brut IPA, mutta ruoan kanssa se tasapainotti kivasti vahvoja makuja kevyellä sitruksisuudellaan sekä yrttisyydellään. Brut IPA on selvästi ruokajuoma, sen olen jo muutamaan otteeseen todennut. (Enkä minä juuri koskaan olutta edes ruoan kanssa juo.)

Jälkiruoaksi samaisen herttoniemeläispanimon hapanta, Purple Hazea. Alkuun hyvinkin simppeli marjoilla (mustaherukka ja karhunvatukka) maustettu hapanolut, mutta loppua kohden mukaan ilmestyi lääkemäisiä makuja; mustaherukka-Finrexiniä sekä yskänpastilleja. Ja kun ollut muutaman viikon sairaana, niin nuo ovat hyvinkin tuttuja makuja.

Kokousväki alkoi hiljalleen poistumaan, mutta meillä ei ollut vielä kiire mihinkään. PA-järjestelmä tuuttasi ilmoille kulunutta diskomusiikkia, päätoimittaja Lehtinen teki vieressä haastattelua ja Olutpostin graafisesta ilmeestä pitkälti vastuussa oleva Oskari Sarkima, toimitusneuvoston uusin jäsen, jäi seurakseni tissuttelemaan.

8-Bitin Pints of the Old Republic kiinnosti, koska en ollut juonut aikoihin hyvää black IPAa. En juonut nytkään. Kyseessä ei edes tainnut olla BIPA, vaan enemmänkin joku ”old dark ale” pienellä jenkkihumala-twistillä. Kuivattuja hedelmiä ja paahteisutta. Helpostihan tuo alas meni, mutta eipä muuta.

Pieni annos Fat Lizardin aina toimivaa Je Suis Saisonia vielä kurkusta alas ja metrolla takaisin kohti Helsinkiä. Pikakelauksella Munkkisaareen, Jano-podcast narulle Anikón kanssa muutaman oluen ryydittämänä ja pubiin odottelemaan linjabiiliä. Ja toista linjabiiliä. Ja vielä yhtä.

2019-01-24 01.35.30 1.jpg

BrewDogissa kun sattui taas kerran olemaan mielenkiintoisia juomia hanassa ja kaiken lisäksi pimeä nurkkaloossi (pubin paras pöytä!) oli vapaana, niin pari tuntia vain humahti lasillisten äärellä.

Mallasseppien Naantalin Eeppinen IPA oli mukava yllätys. Makeahko, mutta silti raikkaan trooppishedelmäinen IPA. En oikein ymmärrä, miksi tätä on haukuttu netissä?

BrewDogin Abstrakt-sarja on edennyt jo lukuun 26. Luin ensin taululta, että kyseessä olisi 16 ja taisin tilatessa sanoa luvun kuusi. Se ei mennyt ihan putkeen siis, mutta eipä olutkaan. AB:26 on kypsynyt puoli vuotta bourbon-tynnyreissä ja siltä se maistui. Tai ehkä enemmän likööriseltä. Kahvia rusinoilla, kunnon viinaryyppy ja oluen pinnalle satavat palavat kumipartikkelit saattelivat ohuen kokonaisuuden maaliin.

Ilta alkoi olemaan jo pitkällä, mutta intouduin vielä hetkeksi rupattelemaan tiskille osuneen Sarkiman kanssa tulevista Olutposti-jutuista. Mies vaikuttaa muuten pitävän konttoriaan BrewDogissa, sillä hän on siellä aina. Samoin kuin vieressä istunut Fat Lizardin ”ötökkäjorkki” Topi Kairenius.

Muutama pikainen olut siis: Brew By Numbersin 10|14 Coffee Porter oli valloittavan (kylmäuutetun) kahvinen ja BrewDogin Restorative Beverage For Invalids and Convalescents -nimihirviöllä sekä aivan liian pitkällä markkinointitekstillä siunattu tupla-IPA oli tasapainoinen yömyssy aromi- sekä katkerohumalineen.

Kamppiin päin käppäillessä tajusin, että vielä olisi puolisen tuntia aikaa bussin lähtöön, joten jo rutiininomaisesti Rotterdamin ovi auki. Tujun Vermont ravit 1/19, yksi maan kovimmista NEIPOista, elimistöön ja vihdoin kohti kotia.

2019-01-24 01.35.29 2.jpg

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑