OlutExpo 2018 – olutfestivaalien saturaatiopiste on saavutettu?

Minun ei alun perin pitänyt tänä vuonna osalistua OlutExpoille laisinkaan. Syitä oli useampia; kiireinen viikonloppu edessä, tylsämielinen olutsortimentti, kesän monet oluttapahtumat vielä tuoreena muistissa ja niin edelleen. Lopulta päädyin kuitenkin Kaapelitehtaalle jo muutamaa tuntia ennen ovien aukaisua Jano-podcastin merkeissä, joten päätin samaan syssyyn viihtyä hetken paikalla myös asiakkaana.

Tai viihtyä ja viihtyä. Kaapelitehdas oli toki oma kolkko itsensä ja sen hengetön hallimaisuus vain korostui, kun ihmisiä ei vielä ollut täyttämässä tilaa. Tosin huhujen mukaan varsinaista väentungosta ei viikonlopun aikana koettu missään vaiheessa.

Juuri kellään ei ollut vielä hanat auki, joten päädyin testailemaan hallin perällä Fat Lizardin uutuuksia. Brut IPAnsa oli oikeasti brut, eli kuivan kuohuviinimäinen. Mainio tissutteluolut, joka voisi toimia jopa ”olut-Mimosassa”. Glims oli espoolaisilla Glims-maatiaishumalilla (single hop) ryyditetty pale ale. Hauska kokeilu, mutta itse olut oli tylsän brittihenkinen. Joku väli-IPA oli reilusti karamellinen sekä reilummin katkero. Session paras oli ei-niin-yllättäen Fat Lab -sarjan imperial stout. Kuiva, mutta konvehtimainen, kahvia ja kaakaota.

Ai niin, hopinaattorissa oli kahvia ja olut maistui kahvilta. Kylmäuutetulta kahvilta.

2018-10-29 04.08.23 1.jpg

OlutExpon ruokapuolesta vastasi tänä vuonna Laurea-ammattikorkeakoulun restonomiopiskelijat. Lehtori ja monitoimikone Anikó Lehtisen johdolla toki. Annosten hinnat olivat seitsemästä kymmeneen euroon ja Lehtisen järjestämän maistelutuokion tiimoilta voin sanoa, että hinnalle sai laatua. Itse sain laadun kuitenkin ilmaiseksi.

Alkuun suolainen vohveli, jonka päällä savulohta, smetanaa, mätiä yms. Tämä oli huippu, hyvällä tavalla simppeli. Fressit maut ja kaikki vielä täydellisessä balanssissa. En suosittele muuten imperial stoutin (Hiisin Ikiiurso) kaverina. Liskojen Brut IPA olisi voinut toimia.

Vieressä lautanen täynnä metsäsieniliemessä haudutettua vasikanposkea, punakaalia sekä sitruunapankoa. Liha suli suussa, maistui yksinkertaisen upealta. Sienet hävisit vasikan poskeen ja tekivät siitä jopa hieman “ristiriistaisen” makuisen. Vatsavaivaisena jätin kaalit Anikólle. Nyt se stoutkin toimi.

Pienen tauon jälkeen Dieta-ruokastudion pöytään kiikutettiin lisää ruokaa. Kai olutfestivaaleja voi näinkin viettää.

Kukkakaaliwingsit ovat (vai olivat?) trendiruoka, mutta itse en ollut niitä aiemmin maistanut. Kyljessä spiraaliperunaa sekä Sriracha-majoneesia. Peruna oli vähän liian kauan seisseen oloinen ja olisi kaivannut suolaa pinnalleen. Wingsit olivat sitten todella positiviinen yllätys. Söisin koska tahansa mieluummin kuin ankeita kanansiipiä, rakennekin oli huomattavasti kivempi kuin lihaversiossa. Majoneesi kruunasi vielä koko komeuden. Tai noh, suolaa olisi siinäkin voinut olla hyppysellinen lisää.

Jälkiruoaksi toinen vege-annos, tai itse asiassa viimeinen taisi olla täysin vegaaninen. En ole ihan varma, mutta nyt kävi näin. Oumph-sieni-kasvis-nuudelisekoitus maistui sieniltä. Jos siis pidät sienistä, niin olisit pitänyt tästä. Oumph ja nuudelit olivat imeneet itseensä sienien sekä mausteiden umaamiset aromit ja lopputulos oli… Niin, sieninen. Sanoinko jo sieni? Sieni.

IMG_20181029_180755.jpg

Kiitos ruoasta, nyt juodaan. Joonas Ylänteen miehittämä Sinebrychoffin kioski oli liikkeellä vahvasti Brooklyn-kärjellä ja pääsin testailemaan muutamia harvinaisempia pullotteita. Ghost Bottles -sarjaa tehdään aina vain yksi erä, jota tarjoillaan määrätyissä tapahtumissa ja puf, se on poissa. Siitä kai nimikin.

Dark Matter oli tynnyröity brown ale. Kuin flanders-tyylinen hapanolut ilman happamuutta. Anomaly taasen joku sour, sekin ilman happamuutta. Saippuaa ja kynsilakanpoistoainetta.

Kolmas näyte oli jo selkeä parannus. Brooklyn Cuvée Noire on ollut aikoinaan Ghost Bottle, mutta nyt saanut ylennyksen. Kirpsakka ja belgian suuntaan nojaava imperial stout. Shampanjahiiva oli tehnyt tehtävänsä.

2018-10-29 04.08.20 1.jpg

Hiljaista oli. Vieläkin. Moni tiski tuntui tehneen etukäteisvalmistelut jo edellisenä päivänä tai sitten jättivät hommat ihan viime tinkaan. Mutta niinhän se usein menee.

Näytteilleasettajia tuntui olevan tänä vuonna vähemmän paikalla, tai ainakin niiden terä oli pahasti tylsynyt. Jo se, että Pienen tiski uupui, oli iso miinus. Varsinkin kun tietää, miten firma on viime aikoina maahantuontinsa kanssa pullistellut.

Muutamien alan ammattilaisten kanssa asiasta puhuinkin ja miltei kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tapahtumia, varsinkin isoja sellaisia, alkaa olemaan jo liikaa. Vielä kun muistaa, että festivaalien paikkamaksut, asumiset, työntekijäkulut sun muut käyvät panimoiden sekä juomatalojen kukkaroille yhä aggressiivisemmin, niin kynnys lähteä mukaan kasvaa.

”Pienempää, paikallisempaa, modernimpaa ja persoonallisempaa”, ne olivat avainsanoja keskusteluissa. Enkä voisi enempää samaa mieltä olla. Maailma muuttuu ja olutmaailma siinä samalla.

Isojen festivaalien aika ei suinkaan ole ohi, sillä ne toimivat oivina ”porttiteoriatapahtumina” sille kansanosalle, joka kuitenkin suurimman osan oluesta juo: kansan syvät rivit. Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Helsingin SOPP, joka kasvaa vuosi vuodelta. Kaikille ei vaan riitä asiakkaita, kuten OlutExpo-taustainen Kippis-fiasko kesällä todisti.

Jossain vaiheessa tämän pohdinnan aikana tapahtuman ovet ja hanatkin olivat auenneet. Se ei kuitenkaan juuri näkynyt Kaapelin tyhjänä kumisseilla käytävillä. Muutama asiakas tuolla, pari täällä, yksi tuossa.

En jostain syystä ikinä saanut mediapassiani, enkä pilalle korruptoituneena toimittajana ottanut maksukorttiakaan matkaan. Päätin siis jo hyvissä ajoin poistua hyvissä ajoin.

Maksavalle yleisölle maksukortin ottaminen oli kuitenkin pakollista, sillä tänä vuonna sisäänpääsymaksu sisälsi myös narikan, lasipantin sekä 25€ krediittiä (hinnat liikkuivat päivästä riippuen akselilla 33-43€). Sinänsä ihan ovela kikka nopeuttaa sisäänpääsyä, mutta toisaalta taas ovela kikka myydä asiakkaalle väkisin valmiiksi täytettyä korttia. Uhka ja mahdollisuus.

EDIT: Jossain vaiheessa ovelta oli saanut myös “tyhjän kortin” ja lasin hintaan 14€. Pahoittelen väärää informaatiota. 

Eikä se sisäänpääsy ollut silti helpottunut mitenkään roimasti, ainakaan perjantaina. Jonoja ei juuri ollut, mutta laitteiden kyykkäilyn takia esimerkiksi tuttavapariskunta oli joutunut odottamaan hyvän tovin ennen ensimmäisen juoman saamista laseihin.

Kello löi 16:30, vieläkin hiljaista. Oma ekskursio alkoi olemaan jo loppusuoralla. Tylsyys valtasi mielen sopukoita. Nappasin 8-Bitiltä veriappelsiinillä sekä 160 IBUlla höystetyn Sonic Screwdriver -IPAn ja se oli siinä.

One thought on “OlutExpo 2018 – olutfestivaalien saturaatiopiste on saavutettu?

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑