Club De Lay X Olarin Panimo Boomslang – Suomen paras bändiolut?

Suomen paras popyhtye ja Espoon paras panimo ovat yhdistäneet voimansa – tuloksena yksi maailman parhaista bändioluista. 

Lahtelais-helsinkiläinen Club De Lay täyttää kymmenen vuotta ja sitä juhlistaakseen orkesteri, tai osa siitä, on käynyt panemassa juhlaoluen Olarin Panimon tiluksilla. Boomslang-nimi juontaa juurensa Club De Layn alkumetreille, sillä kyseessä on yhtyeen historian ensimmäinen kappale. Ja joku afrikkalainen myrkkykäärme Boomslang ilmeisesti myös on, siitä muistutuksena etiketin “omnipolloaaninen” matelija.

DDH APA, 5,5%, niin, meno ja meininki on kovin modernia. Joskin pitää paljastaa, että alun perin CDL halusi nimikko-oluestaan “perinteisen bändibissen”, eli helposti keikan aikana kitusiin kaatuvan vaalean lagerin. Korkeintaan jenkkihumaloidun pilsin. Panimo päätti kuitenkin toisin, sillä Olarin Hanna ja Ville saivat suunnittelupalaverin aikana yhtyeen pusakan pyörimään ja myivät täten heille idean tuplakuivahumaloidusta APAsta.

Ja hyvä, että myivät, sillä Boomslang kiilaa samoin tein Suomen parhaaksi bändiolueksi ohi Iso-Kallan Pimeyden morsiamen. Kisa voisi olla muuten tiukempi, mutta koska Turmion kätilöt on sietämätöntä paskaa ja CDL ei, niin… NIIN.

DDH-lyhenteestä huolimatta Boomslang ei ole uusienglantilaista hazy-mehua. Se on kyllä perin moderni näkemys pale alesta, mutta ei pelkkää mehustelua.

Irstaasti hellehatulle roiskuvat sitrukset ja mandariinin sekä ananaksen kupeilta tippuva trooppinen hiki osoittavat suunnan kohti mäntymetsää, jonka oksille juoja ripustautuu Boomslang-käärmeen jatkoksi. Katkera loppu on täällä, mutta kerran se vain kirpaisee.

You’re poison, running through my veins.

Upean tasapainoinen ja tietysti hemmetin tuore (samana päivänä pullotettu) bändiolut. Näitä pystyy varmasti tiputtamaan useammankin viikonloppuna, kun kymmenenvuotias Club De lay valtaa Loviisankadun: perjantaina tissutellaan Tirrassa, lauantaina taasen bailataan Torvessa.

Pullot saatu Tirralta/panimolta.

2018-10-25 06.47.36 1.jpg

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑