Kellaripanimo Organic Kombucha Sitruuna-Inkivääri – confutcha?

”Not a beer”

Vaikka valmistajan nimi on Kellaripanimo, niin varsinaisesta panimotuotteesta ei kombuchan, tai kombutsan, kohdalla voida puhua, sillä kyseessä on makeutettuun teepohjaan (vihreä- tai mustatee) tehty juoma, joka käytetään hyvänlaatuisten hiivojen sekä bakteerien avulla. Näin ollen siihen saattaa kerääntyä myös pieni määrä alkoholia, noin prosentin verran. Hiivojen ja bakteerien kasvusto (tätä kutsutaan volgansieneksi, koska se näyttää hieman sieneltä) käyttää sokereita ja teelehtiä ravintonaan ja sen myötä juomaan muodostuu erilaisia hyödyllisiä happoja (ruoansulatus, verensokeri…). Kombuchan kohdalla onkin usein käytetty terveysjuoma-termiä, mutta mitään kattavaa tutkimusta ei sen terveysvaikutuksista ole tehty.

Vaikka kombutchan rihmastot elävät länsimaissa (varsinkin Yhdysvalloissa) tällä hetkellä melkoista nousukautta, niin mistään uudesta trendijuomasta ei ole kyse, sillä Aasian influencerit ovat nauttineet kombuchaa jo vuosisatojen ajan.

Miltä kombucha sitten maistuu? Makeahkolta jääteeltä, sillä kombucha tarjoillaan kylmänä. Asia ei kuitenkaan ole aivan noin yksinkertainen, sillä käyminen tuottaa makuun sellaista wild ale -henkeä: ei suoranaisesti hapan, mutta paremman sanan puutteessa funky. Omenaviinietikkainen, sehän se.

Kellaripanimon sitruuna-inkivääri kertoo jo nimessään, että missä mennään. Sima! Sellainen kunnon rakkaudella kotioloissa tehty sima tulee heti mieleen. Sitruuna ja inkivääri sopivat täydellisesti yhteen ja Kellaripanimo on myös naittanut ne täydellisesti yhteen, sillä kumpikaan ei pääse dominoimaan toista. Taustalla reilulla kädellä sokeroitu jäätee yrittää pitää homman kasassa, siinä ihan tyydyttävästi onnistuen. Ehkä omaan makuun lopputulos on kuitenkin aavistuksen liian makea.

Jos raikas yhdistelmä jääteetä, simaa, ginger alea, etikkaa sekä sitruunamehua kiinnosta, niin kannattaa tiirailla marketin kylmähyllyiltä Kellaripanimon pullotteita (firma tekee myös Strong Ginger -nimistä kombuchaa, jonka ajattelin testata seuraavaksi). Omiin lähikauppoihin (S ja K) on ihan lähiaikoina ilmestynyt myös muutaman muunkin tuottajan versioita.

P.s. Ei kannata pelätä, jos ja kun pullosta kaatuu nesteen mukana lasiin kombucha-rihmastoa, se kuuluu asiaan. Joskin koostumus on hieman niljakas.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑