Panimo HIMA Hot Sauce

Ei, kyseessä ei ole mikään chilillä rikastettu kotiolut, vaan ihka oikea hot sauce, chilikastike siis.

Panimo HIMA on laajentanut tuoterepertuaariaan maustekastikkeiden maailmaan ja itsekin sain pullollisen HIMA-soossia testiin. Ja testattu sitä on, pullo on nimittäin tämän jutun jäljiltä lasinkeräyksessä.

Eniten Hot Saucea on lutrattu pizzaan, joihin sen etikkaiset ja valkosipuliset maut ovat toimineet mainiosti. Perus kotiruoassa (makaronilaatikko yms.) HIMA-kastike on taas jäänyt hieman vaisuksi, sillä sen tulisuusaste on kovin mietoa – enkä minä edes ole mikään “v*itun hullu nutcase chilipää”.

Niin, tuo etikkamaisuus. Aineosaluettelon perusteella etikkaa ei nimittäin ole edes käytetty, mutta oma suu löytää sellaista tabascomaista otetta. Tiedä sitten, mistä se tulee. (Sain jutun julkaisemisen jälkeen kuulla, että Hot Sauce on käytetty maitohappobakteereilla, joten voisiko niistä löytyä selitys?)

Ainesosat: vesi, chili (lajiketta ei määritelty), valkosipuli, lime, suola ja sokeri

Tätä juttua varten päätin kasata jääkaapissa jo tovin lojuneesta Vöner-paketista jonkinnäköisen pita-annoksen; Vönerin ja pitaleipien lisäksi mukaan sotkettiin rucolaa, avomaankurkkua, suolakurkkua, tomaattia, turkkilaista jogurttia sekä HIMA-soossin verrokiksi Sriracha-kastiketta. Mausteina vielä ruususuolaa sekä sitruunamehua.

Vöner-suikaleet öljy-voiseoksessa rapsakoiksi, pitat (nämä kannattaisi leipoa itse, mutta minä vihaan leipomista) uuniin ja kasvikset leikkuulaudan kautta palasiksi. Syömään!

Ensimmäinen huomio kiinnittyi siihen, että olisi pitänyt vaivautua keittelemään pitojen sisään kunnon tomaattikastike, jota maustaa sitten ko. soosseilla, sillä nyt molemmat chilikastikkeet hukkuivat muiden makujen alle. Sinänsä jännä, sillä Vöneriä lukuun ottamatta kaikki olivat hyvin mietoja raaka-aineita.

Kokonaisuutena annokset olivat ”ihan hyviä”. Eli jotain puuttui. Seuraavana päivänä lisäsin pitaleivän sisään sinihomejuustoa (punaisen lapun gorgonzola) sekä autenttisen pizzeriatunnelman takia myös peperoncinoja (suomalaisen suussa ”pepperooneja”) ja kokonaisuus alkoi olla tasapainossa. Nyt homma siis toimi. Panimo HIMA Hot Sauce jäi tosin vielä enemmän jalkoihin, kun makunystyröiden huomiosta kilpaili entistä vahvemmat maut.

Ehkä HIMA-kastikkeen paras käyttökohde on siis juuri pizzat tai vaikkapa hot dogit, joissa se pääsee esittelemään hentoja, mutta syviä makujaan. Jos kotipanimo tekee jatkossakin näitä kokeiluja, niin suosittelisin käyttämään chiliä rohkeammin, sillä pientä potkua Hot Sauce olisi kaivannut persuksilleen.

Ach so, vaikka Panimo HIMAn kotioluita olisi ollut jääkaappi pullollaan, niin juomaksi valikoitui hieman erilainen panimotuote, eli Laitilan jumalainen Rio Cola. Suosittelen.

 

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑