Biisei ja bissee: Anikó Lehtinen

Lupasin yhdistellä biisejä ja bissejä, onhan minulle sekä olut että musiikki lähellä sydäntä. Teeman ja biisit sain annettuna. Teema oli tietysti Unkari, toinen kotimaani. Nyt on vaan niin että tässä on valikoitu kyllä toisen kotimaani pahimmat palat kuunteluun. Kyseessä siis ei ole omat lempikappaleeni mutta näillä mennään. Toisaalta, kyllähän näidenkin kanssa olutta voi juoda.

Tämä on selkeästi työläiskurjuutta käsittelevää unkarilaista kansanperinnettä. En pidä laulusta, enkä kurjuustunnelmasta. Joten maksimoidaan oma kurjuuteni ja juodaan tämän biisin kanssa sitä oluttyyliä, josta pidän vähiten eli saksalaista vehnäolutta.

Samalla voi kertoa, että Unkarissa on 1700-luvulta asti ollut suuri saksalaisvähemmistö, jonka ansiosta Unkarissakin juodaan aika paljon tätä saksalaistyylistä, voimakkaasti hedelmäistä vehnäolutta. Vehnäoluessahan ei ole mitään vikaa sinänsä, paitsi että se maistuu banaanille ja minä vihaan banaanin makua.

Eli kylvetään kurjuudessa ja juodaan vehnäolutta. Tähän käy minulle mikä merkki vaan, otetaan nyt sitten vaikka Franziskaner Hefe Weissbier.

Tähän ei voi sanoa kuin no huhhuh. Hyvinkin ysärihenkistä räppiä parhaimmillaan ja pahimmillaan. Unkarissa on edelleen hyvin voimakas ysärirappistyle, josta jollain kierolla tavalla pidän ja joka kutsuu minua. Pidän siitä myös Suomessa, yksi häpeälempikappaleeni on Mikä Boogie.

Juodaan tämän maskuliinisuutta uhkuvan rapin kanssa vaaleanpunaista, vadelmilla maustettua gosea, niin saadaan sopivaa kontrastia aikaan. Valitsen Cool Headin Raspberry Gosen. Vaaleanpunaista ja uhoavia miehiä. Tykkään.

Tämä on eniten ei-ominta musiikkigenreäni. Unkarilaiset rakastavat kaikenlaista metallimusaa, sukkahousuhevistä death metalliin. Minä en. Kasvoin kahden veljen kanssa, joiden lempigenre oli nämä metallimeiningit, joten sain siitä jo alle kaksikymppisenä tarpeekseni.

Koska tämänkin kanssa täytyy olut löytää, otan vahvan imperial stoutin. Se tainnuttaa niin että jaksan tätä kuunnella. Juon sen nopeasti, niin musa tuntuu paremmalta. Ja ehkä otan toisenkin. Ensimmäinen olut voisi olla vaikka Hiisin Ikuturso ja toinen Omnipollon Selassie. Olen tainnutettu, musiikki saa jatkua.


Valitsin myös omat suosikkini memorylanelta hungaromusaskenestä ja niihin sopivat bisset.

Kokonainen albumillinen unkariksi laulettua vanhaa rockia kasarin alusta. Sai aivan sairaan suosion ja kuuluu lapsuuteeni ehdottomasti. Tätä laulettiin harja mikrofonina ja osaan nämä vieläkin ulkoa. Osa sanoituksista oli myös piilotetusti vastarintaisia ja verhottu rokkimeininkiin, Unkarissahan oli tällöin vielä sosialistinen puolue yksinvallassa. Omat lempibiisit ovat eka, toka ja kymppi, mutta ihan kingiä koko levy.

Soitan tätä aina siivotessa ja sen jälkeen otan bissen. Jonkun kivan pale alen, vaikka unkarilaisen Mad Scientistin Mango Bay Milkshake Pale Alen. Éljen a rock´n roll!

Suosikkini unkarilaista ysärirapistä. Animal Cannibals on ysäriräppiä parhaimmillaan. Tämä on heiltä se ihan paras biisi, mutta koko Remiszx-levy on rautaa (tosin pidän paljon nykyisistä levyistäkin, bändin ura jatkuu edelleen).

Olen soittanut tätä levyä myös radiossa, ja sai hyvinkin ristiriitaisia kommentteja. Siksi valitsemme paljon ristiriitaisia kommentteja saavan oluen, eli jenkkihumaloidun vaalean pilsin. Tämä Foundersin PC Pils on yksi lempipilsseistäni, pidän kovasti siis sekä bändistä että oluesta.

Tämän on osa rock-oopperaa, joka esitettiin ensi kerran vuonna 1983. István a király -oopperaa pidetään avoimesti vastarinnan osoituksena sosialistista hallintoa kohtaa ja se oli hyvin suosittu. Me kuuntelimme tämän miljoona kertaa ja osaamme broidien kanssa myös tarinan ulkoa. Tarina kertoo Unkarin ensimmäisestä kristitystä kuninkaasta, István ensimmäisestä ja Unkarin muuttumisesta kristilliseksi valtioksi pakanapäälliköiden liittoutumasta. Kyseinen biisi käsitettiin olevan nimenomaan silloista hallintoa vastaan ja siinä kysytäänkin kertsissä ”olemmeko vapaita vai orjia?”.

Edelleen kuuntelen tätä välillä. Rakastan myös tarinaa Unkarin ensimmäisestä kuninkaasta ja sitä, miten tästä tehtiin valtapuoleen vastainen koko kansan verhottu vastarinnanosoitus. Ihan sydämeen ottaa ja kyynel nousee silmäkulmaa. Niin kuin hyvällä tavalla.

Valitsen tämän kanssa erään lempiolueni, että pääsemme ihan unkarilaiseen ekstaasiin. Eli kehiin laitetaan Rodenbachin Carachter Rouge 2013.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑