Olutposti: Oi, muistatko vielä Nøgne Ø:n?

Kävin tovi sitten päiväoluella Lahen Teerenpelissä, jossa ravintolapäällikkö Miettinen oli juuri hyllyttämässä uusia oluita pääsiäistä varten. Huomasin heti tutun logon, norjalaisen Nøgne Ø:n kaikessa yksinkertaisuudessaan äärimmäisen kauniin tunnusmerkin, ison Ø-kirjaimen. ”Nönnön Imperial Stoutia Teerenpelissä, jo on aikoihin eletty”, huikkasin ääneen ja innostuksen huomattuani ravintolapäällikkö lahjoitti pullollisen suoraan kuormasta nautittavaksi.

Istuin lasini kanssa pöytään ja valmistauduin intohimoiseen jälleennäkemiseen… Meh. ”Tässäkö kaikki?”, mumisin hiljaa itsekseni. Eikä tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun joku Nøgnen klassikoista tuntui vain varjolta entisestä loistostaan. Onko vika sitten panimossa vai juojassa?

Silmät ja korkit aukesivat

Mennäänpä ajassa hieman taaksepäin, tai ei edes hieman, vaan vajaa kymmenisen vuotta. Olin hetki sitten löytänyt humalan, siis sen kasvin, olotila oli kyllä tuttu. Jopa hyvä kaveri. Humalapäissäni sitten kaipasin humalaa päähäni ja monenkirjavien kokeilujen jälkeen löysin Nøgne Ø:n, tuon norjalaisen ihmepanimon. Siitä alkoi kiihkeä suhde, suhde jonka perässä juostiin ympäri maita sekä mantuja, välillä vain parin desin tähden.

#100, IPA, Imperial Stout, #500, Pale Ale, Porter… Jokainen noista panimon klassisista tuotteista oli itselleni jotain täysin ennenkuulumatonta ja määritti tyylilajinsa uusiksi. Varsinkin #100 ja IPA olivat jossain vaiheessa vakio-ostoksia, vaikka ne jo silloisilla Alkon hinnoilla tuntuivat kovin tyyriiltä. Mutta niissä oli makuja, ISOJA makuja, eikä niitä tarvinnut kumota kitusiinsa jääkaappikylmän Koffin tavoin kiirehtien. Päinvastoin. Makumaailma alkoi avautumaan vasta tiukkaa itsehillintää vaativan odottelun jälkeen. Se oli silmiä avaavaa aikaa – toki myös korkkien.

Intohimo palaa säästöliekillä

Vuodet olivat vierineet ja tunteet syventyneet Horizon-varianttien, indiasaisoneiden sun muiden myötä, mutta vaikka rakastinkin yhä norskipanimoa, niin suhde ei ollut enää intohimoisen kiihkeä. Uutuudenviehätys oli poissa ja olin tutustunut myös moneen muuhun kihelmöivään panimoon, joten en kyennyt olemaan täysin läsnä.

Kotikaupungistani oli myös alkanut saamaan Nøgnen tuotteita Alkon lisäksi muutamasta marketista ja olipa parin vakiopubin valikoimaankin ilmestynyt tuttuja Ø-tuotteita. Oluista oli tullut liian helposti saatavia. Ne eivät enää olleet asialla vihkiytyneiden salarakkaita, eivät olutrituaalien uhrilahjoja, vaan jokainen tuulipukujuoppo pystyi nauttimaan vaikkapa Two Captains Double IPAn niin halutessaan. Kuulostaa epämiellyttävän elitistiseltä, mutta sitähän se olutkulttuuri hyvin usein on. Tai mikä tahansa muukin alakulttuuri, jos nyt tarkkoja ollaan.

Myisitkö sielusi tälle panimolle?

Viimeinen viilto intohimon jo valmiiksi repaleisiin esirippuihin oli panimon myyminen muutama vuosi takaperin paikalliselle panimobehemotille, Hansa Borgille. Joka muuten kuuluu osittain saman Royal Unibrew -merirosvolipun alle kuin ”kotoisa” Hartwallimmekin.

Ja veitsi upposi yhä syvemmälle panimon perustajan, Kjetil Jikiunin, jättäessä ”pohjoisen taivaan leimahdukset” taakseen ja lentäessään kohti Kreetan lämpöä. Mies oli kuitenkin Nøgnen isä, sen kasvot, sen sielu. Jotain kuoli lopullisesti Kjetilin lähdön myötä.

Laatu ei sinänsä heikentynyt, mutta useat pullot kutistuivat, etikettien yksinkertainen tyylikkyys sai lisäsävyjä kaikenmaailman sirkusväreistä, oluiden nimissä alkoi kikkailu, ja kikkailua oli havaittavissa myös erikoisuutta tavoittelevissa kuha-mandariini -viritelmissä. Oli aika sanoa, jos ei nyt hyvästi, niin ainakin näkemiin.

Kun sanon näkemiin, se on suhteellista. Kun sanon hyvästi, se on lopullista.

Det Kompromissløse Bryggeri?

Ehkä edelläkävijästä kehkeytyi vuosien saatossa enemmänkin “modernien perinteiden” vaalija tai – kauheaa sanoa – seuraaja. Eikä siinä ole mitään väärää, aika ja trendipanimot ajoivat vain ohitse oikealta ja vasemmalta. Välillä ylikin. Ikä ei ehkä tule yksin, mutta jokainen kuolee yksin.

Nøgne Ø oli paras oppi-isä olutkulttuuriin, se oli ehdottomasti suurin yksittäinen syy siihen, miksi tätäkin kirjoitan. Helvetti, minähän otin #100-tatuoinnin ja nimesin erään sanoittamani kappaleen panimon mukaan. Nykyään suhteemme on kuitenkin kohteliaan tuttavallinen. Ostan vieläkin mieluusti ”Nönnön” oluen vaikkapa festivaaleilta, välillä mielenkiinnosta, välillä ihan vaan jonkinlaisesta velvollisuudentunteesta. Vähän kuin vanhan kaverin seuraaminen Instagramissa.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑