Erno Ruususen sahti – banaaniraekarkkeja salmiakkilakukuorrutteella

Hämeenkoski on nykyään osa Hollolaa. Enpä tiennyt moisesta kuntaliitoksesta aiemmin. Hämeenkoskelta, siis Hollolan Hämeenkoskelta ponnistaa kotipanija Erno Ruusunen, joka on Kanavan Panimon vanavedessä päässyt maistamaan kaupallistakin mallasta yhteisen Koski Pale Alen tiimoilta. Kanavan tiluksilla tapasin myös Ruususen ensimmäistä kertaa ja pääsin testaamaan sahtiaan, josta mies tunnetaan.

Tuo banaanisuklainen muinaisolut jätti positiivisen makujäljen, joten kun Ruusunen otti yhteyttä ja tarjosi uusinta sahtieräänsä maistettavaksi, niin kyllä oli ainoa oikea vastaus.

Reilu 6-prosenttinen sahti näyttäytyy… niin, sahtina. Harvoinpa se (tumman) ruskea liemi nyt mikään varsinainen ilo on silmälle. Tai on se toki ilo siinä mielessä, että tietää sen olevan sahtia, nektarimaista perinneolutta.

Tuoksussa ruis antaa kuulua itsestään, sitä kun on tösäytetty kuulemma aimo annos keittoon. Ruistikkareita ja hömpsyt viinaa kyytipojaksi.

Suussa rukiin riisto saa väistyä ja karamellisuus vaatii valtaa. Jos Ruususen edellinen sahti oli banaanissuklaata, niin nyt suklaa on vaihtunut salmiakkiin ja lakritsiin. Banaaniraekarkkeja salmiakkilakukuorrutteella, jotka tarjoillaan ruislimppupedillä – joka on tippunut leirinuotioon. Hieman hämmentävää, hämmentävän hyvää. Paksua, rikasta, makeaa, lämmittävän alkoholista… Kaikkea sitä, mitä hyvä sahti voi olla.

One thought on “Erno Ruususen sahti – banaaniraekarkkeja salmiakkilakukuorrutteella

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑