Vieraskynä: Three Beers – opiskelijan karu olohuone

Teksti: Teijo Aflecht

Kuvat: Antti Ikonen


Helsingin Sanomat kirjoitti 9.2.2018 tyrmistyksestä Café Ekbergin remontin tuloksesta, joka antoi erään mielipiteen mukaan uuden merkityksen “käsitteille mauttomuus ja kulttuurihistoriallinen katastrofi”. Someraivo oli jopa yllättävän voimakasta, kun taas saatiin hävetä juntteja härmäläisiä, jotka eivät tajua kulttuurista tai historiasta mitään. Miten tämä liittyy olueen, saati sitten turkulaiseen baariin? Sama tyrmistys olisi paikallaan Turun ylioppilaskylän opiskelijaystävällisen olutravintola Three Beersin kohdalla, jonka loppu on koittamassa kesällä 2018. Tässä tapauksessa kun vielä on lähdössä koko pytinki alta, eikä tilalle rakennettavassa osassa uljasta uutta ylioppilaskylää tule näillä näkymin enää olemaan tilaa olutravintolalle. Syyttävä sormi osoittaa tässä tapauksessa Turun ylioppilaskyläsäätiön (TYS) suuntaan. Keskustelu, miksei raivokin, vaihtoehtokulttuuri- ja ajanviettopaikkojen alasajosta Turussa on siis taas kerran ajankohtaista.

Ylioppilaskylän oma olutolohuone

Three Beers, eli Trebari tai Trebe, tuo niin sisustukseltaan kuin henkilökunnaltaan jähmeä baari, on sijainnut ylioppilaskylässä vuodesta 1989. Spartalaisessa rujoudessaan paljolti ylioppilaskylän asuntoja muistuttavasta baarista on kehittynyt uusien omistajien johdolla vuodesta 2011 lähtien olutravintola, jossa niin opiskelijan kuin olutharrastajankin on hyvä olla. Vaikka myös Trebari lienee pysynyt pystyssä marinoimalla (vaihto-)opiskelijoita hana-Karhulla ja perussiidereillä erityisesti viikonloppuisin, vastapainoksi yli puolet hanoista ja pullokaappi tarjoavat monipuolisesti harvinaisempia pienpanimokokemuksia, oluttyyliensä kärkinimiä ja klassikoita. Valikoima kalpenee pitkässä juoksussa keskustan parhaille olutravintoloille, mutta miksi mennä merta edemmäs kalaan?

TB_10

Kävijät tekevät loppupeleissä paikasta kuin paikasta omanlaisensa. Baarin luonne ja sijainti taas määrittelevät minkälaista porukkaa ovesta keskimäärin valuu sisään. Portaikko kellarikerrokseen, hämyisä valaistus, pitkät puupenkit, biljardihuoneen rei’itetty katto: ylimääräistä ei Trebarin salista juuri löydy. Tiettyä luotaantyöntävyyttä, toisille vetonaula. Korkeintaan massiivinen miestenhuone ja sen loputtomat seinäkirjoitukset gradunarvoisine nokkeluuksineen (naistenhuoneesta ei tietoa, pitää lukea se gradu) tuo erityispiirteensä sisustukseen. Onpa Trebarissa kuulemma kannuksensa hankkinut myös erään Cosmic Comic Cafen ravintoloitsija, ja tuonkin huippuolutravintolan estetiikka henkii samankaltaista zen-salakapakkaa. Joka tapauksessa pelkistetty olemus on saanut jo vuosikymmeniä vastakaikua opiskelijoilta, jotka ovat varmasti myös etulinjassa hakemassa uusia olutkokemuksia.

TB_04.jpg

“Asiakkaat ovat mukavia. Ikäviä emme kaipaa. Henkilökuntaa on.”

Omakohtaisesti koko Trebari meinasi mennä vähän ohi ylioppilaskylävuosien aikana, kun villi länsi baareineen oli lähes kuin tois pual jokke itäpuolen perheidylliin (köh) verrattuna. Onneksi opinnot joka tapauksessa venyivät siinä määrin, että myös laadullinen olutharrastus ehti heräämään ja visiitit tihenemään. Osakuntahommiin, opiskelijabileisiin, muihin rientoihin ja yhteisöihin panostaneille sekä yo-kylän asukkaille oma baari on tietysti hyvin keskeinen tekijä, jonka katoamista ei noin vain korvata. Trebarin arvoa ei voikaan tilastoida, ei edes noin vain paikalla käymällä kokea, se täytyy elää. Tällaisista asioista päättävissä elimissä tuskin valitettavasti ymmärretään tuon taivaallista.

TB_02.jpg

Ensimmäinen “gateway beer” pois bulkista oli juuri Trebarissa muutamaan otteeseen nautittu Belhaven Twisted Thistle IPA, joka modernista yrityksestä huolimatta on varsin lempeän perinteinen englantilainen ale. Juuri sopiva portinavaaja, jos ei myöhemmin enää niin kovin kiinnostava. Seuraavana kesänä raikasta terassijuomaa kysyttäessä nenän eteen tuupattiin jo sen kummempia olutnoviisille selittelemättä legendaarinen kirsikkahapanolut Cantillon Kriek. Se on menoa, sanoi hampaiden kiille.

Tiskin takaa on löytynyt aina keskivertoa persoonallisempaa asiakaspalvelua. “Mikä ois hyvä lager?” “Ei mikään.” Mielipide aiheesta kuin aiheesta tulee yleensä nopeasti selväksi, monesti nonverbaalisesti. Hyväntuulinen jutustelukin on mahdollista onnettaren paikalle sattuessa. Nämä kohtaamiset ovat eittämättä iso osa Trebarin charmia, josta joko pitää tai sitten ei, aivan kuten miljööstä muutenkin. Kuvauskäynnillä myös muut asiakkaat laittoivat parastaan: ensin epämääräistä tiuskimista olutvalinnasta ja perään hyvää huulenheittoa.

Tänä päivänä henkilökohtaisesti Trebari on “vain” hieno ja persoonallinen olutravintola, jossa tulee huvikseen silloin tällöin särvittyä olut ja lyötyä biljardipalloa ohi pussista. Alueelle se olisi huomattavasti tärkeämpi. Hauskana yksityiskohtana viereisen kylpylähotellin vauvauinnin jälkeen nopeasti paikalla pyörähtäessä tiskin takaa todettiin, ettei kyseisen aktiviteetin jälkeinen baarivisiitti ole mitenkään harvinainen. Won’t somebody please think of the parents?

TB_05.jpg

Turun tauti redux?

Ketä jonkin opiskelijabaarin säilyminen ylipäätään sitten kiinnostaa? Erästä ryhmittymää ainakin todella paljon, kun opiskelijavetoinen työryhmä on ryhtynyt työstämään Tarinoita Trebaristadokumenttiprojektia. Projektista tulee mieleen yliopiston kupeessa 90-luvulla sijainneen Imamin Keinutuolin muistodokumentti. Tuota 20 vuoden takaista dokkaria katsoessa huomaa, että plus ça change, plus c’est la même chose: “Turun ilmapiiri alkaa olla sitä luokkaa, että kaiken maailman taloyhtiöt sun muut virastot kieltää tämmösen toiminnan. Pitäisi jollain tavalla herätä siihen, että se on enemmänkin iso poliittinen liike, minkä pitäisi muovata. Turkuun rakennetaan kyllä Typhooneja ja Caribia-hotelleja, mutta meille ei anneta tilaa olla ja tehdä systeemei.”

Turun kaupunki onkin viimeisen vuosikymmenen TYS:n johdolla kunnostautunut käytännössä hauskanpitomahdollisuuksien kaventajana. Ensimmäisenä lähtee tietysti vaihtoehtokulttuuri: keikkapaikoista vanhan TVO:n ja Sosiksen tienoilla ainut noise on nykyään lähtöisin päiväkodin lapsista ja pesukoneista. Viereisen kampusbaari Proffan Kellarin kohtalokin näytti remontin keskellä synkältä, kunnes juuri Trebarin omistajat takasivat Proffan jatkon. Yhteistyöhaluttomuus ja kiinnostuksen puute Trebarin kohdalla on samaa jatkumoa alakulttuurien, korkeakouluopiskelun oheistoiminnan ja hauskanpidon alasajolle.

Myös Trebarin kohtalo näyttää olevan päätetty kabineteissa jo hyvissä ajoin. Uudesta ylioppilaskylän alueesta, jossa Trebari vielä toistaiseksi sijaitsee, järjestettiin arkkitehtikilpailu, jota ennen alueen palveluita ei ollut TYS:n mukaan mahdollista suunnitella, kun taas kilpailun päätyttyä palvelut olikin jo lyöty lukkoon. Lähes yhtä klassista pelleilyä kuin TVO:n “yli miljoonan euron” omasta päästä keksitty remonttikustannus. TYS:n toimitusjohtaja Kalervo Haverisen toteamus Tylkkärissä siitä kuinka Trebarin omistajataho on “lähellä opiskelijoita ja pitää näitä elämää suurempina kysymyksinä“ kertoo paljon. Ylipäätään ne, joiden mielestä opiskelijoilla on tärkeää olla lähellä ruokala ja kauppa, mutta ei baaria, eivät taida ymmärtää opiskelijan sielunmaailmaa kovin hyvin. Sami Saksi, toinen ravintoloitsijoista, kommentoi myös tilannetta: “Lapsellista paskaa.”

Laadukas, perinteikäs olutravintola opiskelijaruokalan läheisyydessä kuulostaa ennemmin kulturistiselta neronleimaukselta kuin joltain mistä pitäisi päästä eroon. Tarkoitusperiä voi pohtia hamaan tappiin, mutta ainakaan ajatus ei ole tehdä ylioppilaskylästä paikkaa, jossa ihmiset haluaisivat viettää yhdessä vapaa-aikaansa. Viime vuonna Aarhusissa vieraillessani yliopiston kampuksen Studenterbarenin olutlista, joka laittaa kampoihin jopa parhaille kotimaisille olutravintoloille, sai miettimään miksei meilläkin voisi olla hienoja asioita. Turussa kulturistinen lepra on valitettavasti edelleen valloillaan eikä hoitokeinoja näy, kun päättäjät eivät pidä vaihtoehto- ja nuorisokulttuuria juuri minään.

TB_12.jpg

Lue lisää:

Three Beers

“Three Beersin taru loppuu” – Ylioppilaskylän uusi kortteli jyrää baarin 

Mrowinski, A. 2008. Olinpa taas wannabe neekeri kun sotkin seinät yo! Sosiolingvistinen katsaus yhden baarin seinäkirjoituksiin. Turku: Åbo Akademi.

Kirjoittaja on turkulaistunut lappeenrantalainen hapan olutharrastaja, alakulttuurientusiasti ja armoton jalkapalloilija.

 

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑