Moreenimedia: ”Perustin blogin siksi, että halusin ilmaista kaljaa” – nykyään olutharrastaja kirjoittaa maistelemistaan juomista tavallisille ihmisille

Teksti: Laura Kähkölä / Moreenimedia

Kuva: Anniina Nurmi


Kun Teemu Lahtinen kymmenen vuotta sitten vaihtoi keskikaljan lipittämisen erikoisoluiden maisteluun, kaverit eivät enää lähteneet hänen kanssaan baariin.

Odottelemme Teemu Lahtisen kanssa kerrostalon alaovella Helsingin Alppilassa. Lahtisen tuttu, helsinkiläisen kotipanimon omistaja, kiikuttaa ovelle kolme jäätynyttä, etiketitöntä olutta muovipussissa ja valittelee niiden unohtuneen auton takakonttiin yöksi. Lahtinen pakkaa oluet reppuun ja toivoo, että sulava olut ei räjähdä bussissa matkalla takaisin Lahteen. Miehet sopivat, että Lahtinen kirjoittaa oluista blogiinsa, vaikkei hänellä olisikaan niistä mitään myönteistä sanottavaa.

Lahtinen saa panimoilta olutta maisteltavaksi bloginsa ansiosta. Välillä panimot postittavat oluet suoraan Lahtisen kotiin, mutta usein Lahtinen noutaa pulloja arvosteltavaksi suoraan panimoitsijoiden kotoa.

Kiinnostus keskikaljaan lopahti

Lahtinen kiinnostui oluista kymmenen vuotta sitten. Ruokakauppojen oluthyllyn valikoima oli tuohon aikaan maisteltu nopeasti läpi. Hän alkoi hankkia oluita myös netistä tilaamalla.

– En ole ikinä ollut suuri markettien massatuotantokaljan ystävä. Jenkkihumaloidut oluet ilmestyivät Suomeen kymmenisen vuotta sitten. Tupla-IPA taisi olla ensimmäinen olutrakkaus, jonka jälkeen päätin, että Koffin lipittäminen ei enää kiinnosta.

Olutharrastajia oli Suomessa vielä kymmenen vuotta sitten vähän. Lahtisen kaveripiirikin oli kiinnostuneempi keskikaljasta ja halvasta humalasta kuin olutravintolassa istumisesta.

– Monesti lähdin baariin yksin maistelemaan uusia oluita. Oluet ja niistä puhuminen eivät kiinnostaneet kavereita ollenkaan. Sittemmin olutinnostus on tarttunut myös kaveripiiriin.

Blogissa sekä kehuja että kritiikkiä

Oluesta Lahtinen bloggasi ensimmäisen kerran vuonna 2016. Nykyään hän pyörittää Bönthöö bönthöö -nimistä sivustoa. Sivustolta löytyy olueen liittyvää sisältöä, kuten blogipostauksia, podcasteja ja videoita.

– Perustin blogin alun perin rehellisesti sanottuna siksi, että halusin ilmaista kaljaa. Toki tarkoitus on muuttunut vuosien varrella, kun tekeminen on muuttunut ammattimaisemmaksi.

Moni panimoitsija käyttää Lahtisen blogia väylänä saada tuotteillensa näkyvyyttä. Vaikka Lahtinen on saanut oluet ilmaiseksi ja osa tekijöistä on hänen ystäviään, eivät blogipostaukset ole pelkästään ylistäviä.

– En halua kehua oluita, joista en pidä. Moni kotipanimo myös kehittää tuotteidensa makua arvostelujen perusteella. Kaunistelematon palaute on heille tervetullutta.

Tarina ja makumaailma edellä

Olutharrastajien joukko näyttäytyy siihen kuulumattomalle helposti erilaisia kirjainlyhenteitä sisältäviä olutlaatuja ja teknisiä termejä viljelevänä sisäpiirinä. Lahtinen haluaa kirjoittaa sivustollaan tavallisille, olutta fiilisteleville ihmisille.

– Pyrin kirjoittamaan tarinoita ja kuvailemaan oluiden makumaailmoja siten, että niihin on helppo samastua, vaikka ei olekaan harrastaja tai ammattilainen.

Lahtinen julkaisee blogipostauksen auton takakonttiin jäätyneestä oluesta:

”Makuja siinä oli, kirpsakkaa marjaisuutta sekä kypsiä tropiikin hedelmiä, kenties jopa brittiläisen kitukasvuista kuivahedelmäisyyttä taustalla. Nautintoaine ei kuitenkaan ollut nautittava aine, sillä ilmeisesti jäätymisen takia suutuntuma oli jotenkin epämiellyttävän niljakas.”

Jutusta puuttuu olutharrastajille tyypillinen termeillä pelailu. Kuvailu hedelmäisestä mausta saa kiinnostumaan oluen maistamisesta, kunhan kyseinen pullo ei kulkeudu lasiin pakkasyön jälkeen auton takakontista.

FAKTA

  • 37-vuotias lahtelainen olutharrastaja ja -bloggaaja.
  • Perustanut mm. oluisiin liittyviä blogikirjoituksia, podcasteja ja videoita sisältävän Bönthöö bönthöö -sivuston.
  • Sivuston nimi on lainattu helsinkiläisen hiphop-kokoonpano RosvoSektorin Bönthöö-kappaleesta. Kappaleessa räpätään juomisesta.
  • Suunnitellut sivuston nimeä kantavan Bönthöö bönthöö -oluen yhdessä Kanavan Panimon kanssa.
  • Juonut n. 3 900:ta erilaista olutta.
  • Jääkaapista löytyy tällä hetkellä kuusi arvostelua odottavaa olutpulloa.

One thought on “Moreenimedia: ”Perustin blogin siksi, että halusin ilmaista kaljaa” – nykyään olutharrastaja kirjoittaa maistelemistaan juomista tavallisille ihmisille

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑