Vieraskynä: Olutkulttuuri on perseestä – mutta miksi?

Teksti: Janne Santala / Ölmönger

Kuva: Jenni Ahonen


Tämä kirjoitus sai kipinänsä hiljalleen täyteen liekkiinsä syttyneestä kyrpiintymisestä siihen, että tiedotusvälineet julkaisevat varsinaisten sisällöllisten aiheiden puuttuessa sisällötöntä ja painokelvotonta huomionkerjäysskeidaa. Ilmiö on sangen yleinen maailmassa, jossa kaupan hedelmäosaston vaa’an sijainti ja kissan kyvyttömyys tulla alas puusta synnyttää mielipiteen ilmaisun tarpeen ja on pahimmillaan uutisaihe. Kun ilmiö nostaa päätään olutharrastajien, -kirjoittajien ja -asiantuntijoiden keskuudessa, niin on tarpeen yrittää lapioida paskakasaa tunkiolle. Paskakasan nimi on tässä tapauksessa olutkulttuuri.

Olutkulttuuri on viime vuosina noussut olutpiirien keskustelunaiheeksi. Puhutaan olutkulttuurin kehittämisestä, muutoksesta, monipuolistumisesta, laajuudesta ja arvokkuudesta. Olutseurojen ja -yhdistysten esittelyissä ja kannanotoissa olutkulttuuria kylvetään mitä moninaisemmissa yhteyksissä. Onpa Opetus- ja kulttuuriministeriö päättänyt valita suomalaisen olutkulttuurin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön yleissopimuksen mukaiseen elävän perinnön kansallisluetteloon.

”Vittu mitä skeidaa”, toteaisi luultavasti Euroopan investointipankin varapääjohtaja itseään lainaten. Pitää valistunut arvaus toteamuksesta paikkansa tai ei, niin siihen on helppo yhtyä. Niin asiaan perehtynyt oluteliitti kuin siihen perehtymätön rahvaskin pärjäisivät mainiosti ilman olutkulttuurin pitämistä tapetilla. Jotta toteamus ei jäisi vain satunnaiseksi olutkulttuuriheitoksi ilmaan, niin sinkoan sen kylkeen nipun lähempää tarkastelua vaativia väittämiä:

  • Olutkulttuuri on rajaton ja epämääräinen kattotermi.
  • Olutkulttuuri tarkoittaa yksinään vain tyhjiä, joustavia raameja.
  • Kaikki olueen liittyvät asiat voi käsitellä mainitsematta olutkulttuuria koskaan.

Olutkulttuuri on rajaton ja epämääräinen kattotermi

Olutkulttuurilla voi halutessaan tarkoittaa rajattoman laajaa olueen ja muun muassa sen historiaan, perinteisiin, valmistukseen, tyyleihin ja kulutustottumuksiin kytkeytyvää, aikaan ja paikkaan sidoksissa olevaa abstraktia kokonaisuutta. Olutkulttuurin määritelmän rajaamisesta saisi varmasti aikaan monta pseudotieteellistä ja -journalistista artikkelia ja vielä useampia asiantuntijapaneeleita ja baariväittelyitä, mutta lopputulokseksi syntyisi paljon tuhlattua aikaa ja vähän jos lainkaan mitään arvokasta, puhumattakaan yksimielisen näkemyksen syntymisestä,

Esimerkkejä epäonnistuneista yrityksistä kuvata olutkulttuuria on helppo löytää. Se, miten olutkulttuuria typistetään Suomen elävän perinnön kansallisluettelon kuvauksessa, lienee ajankohtaisin ja näkyvyytensä vuoksi kohtalaisen järkyttävä tapaus. Olutkulttuurin sijaan elävänä perintönä tulisi käsitellä oluen- ja sahdinvalmistus, joiden perinteen historiasta ja jatkamisesta tekstissä lähinnä kerrotaan. Panimot, oluttapahtumat, harrastajat ja kuluttajat mainitaan olutkulttuurin osalta keskeisinä lähinnä kursorisesti, ravintoloita ja niiden tarjonnan kehitystä ei lainkaan, mutta olutyhdistysten merkitystä niin perinteen kuin juomakulttuurin vaalijoina ja vaikuttajina korostetaan henkselit paukkuen. Saunaolut ryöstetään olutkulttuuriin näppärästi perintölistan saunomiskulttuurista, jonka kuvaukseen ei löylynjälkeinen kaljoittelu ole ilmeisesti soveliaisuussyistä mahtunut. Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaoluita enemmän hehkutetaan Luther- eli Reformaatio 500 -oluita, joita taidettiin valmistaa markkinoille kokonaista kaksi. Toisaalta, jos suomalainen olutkulttuuri luetaan samaan elävän perinnön listaan kuin esimerkiksi hautausmaalla käynti jouluaattona, purpuritanssi Kokkolan seudulla, posetiivin soittaminen, hailuotolaisen tikkuröijyn neulominen, Euran rinkilöiden leipominen ja skruuvin pelaaminen, on aivan sama, onko siitä kirjoitetulla mitään tekemistä reaalitodellisuuden kanssa. Oikeastaan olisi aivan sama muutenkin.

Päinvastainen epäonnistuminen on sivuuttaa suomalaisen olutkulttuurin osien viimeaikaiset suurehkot muutokset olankohautuksella, kun olutkulttuuri on ollut olemassa pitkään ja muuttunut koko ajan. Näin toimii Sinebrychoffin tuottaman Ajankohtainen Kolmonen -verkkojulkaisun haastattelussa, joka on otsikoitu mahtipontisesti ”Olutkulttuuri kuuluu kaikille”, pitkän linjan olutvaikuttaja Heikki Kähkönen. Positiivisena seikkana haastattelusta voi todeta, että Kähkönen nostaa ravintolat tärkeiksi toimijoiksi olutkulttuurin kannalta. Kuitenkin pienpanimoiden ja niiden oluttarjonnan merkitys kuitataan olemattomaksi myyntiosuuden pienuuteen vedoten, vaikka myyntiosuus on kasvanut kymmenen vuoden aikana vuosittain. Oluen nauttimisen siirtyminen ravintoloista kotisohville ja ravintolamyynnin väheneminen nähdään kulttuurin kannalta pienpanimoiden määrän kasvua suurempana, pääpainoisesti kielteisenä muutoksena, vaikka samaan aikaan todetaan ravintoloiden valikoiman, ruokaravintoloiden olutvalikoiman ja jopa hanahygienian muuttuneen paremmaksi. Kähkönen väittää, että hopheadit, jotka ovat haastattelun lopussa mainitun craft-kansan eli kaiken maailman pipopäiden ja karvanaamaturjakkeiden alalaji, kaventavat humalapainotteisuudellaan oluen diversiteettiä. Väite jää perustelematta ja on ristiriidassa sen näkemyksen kanssa, että harvalukuisella beer aficianado -joukolla ei ole laajaan olutkulttuuriin juurikaan mitään sanottavaa. Muutenkin Kähkönen vaikuttaa puolustavan olutkulttuurin luontaista muuttumista ja kuulumista kaikille, vaikka ei kykene nimeämään mitään tahoa, joka väittäisi toisin. Kuuluu olutkulttuuri sitten kaikille tai ei kenellekään, yhdenkään baarien miehen puolustelua se ei ainakaan kaipaa.

Olutkulttuuri tarkoittaa yksinään vain tyhjiä, joustavia raameja

Olutkulttuurin käsitteen tekee tarpeettomaksi jo se, että pelkkä käsitteen rajaaminen on mahdotonta: rajoista saadaan aikaan keskustelua, mutta mitään yksiä oikeita rajoja ei ole olemassa. Toisaalta, vaikka rajat saataisiinkin hetkeksi piirrettyä, niin olutkulttuuri tarkoittaa vain sitä aitausta, jonka sisälle olutkulttuurin selkeämmin määriteltävissä ja rajattavissa olevia, usein muihinkin kulttuurimuotoihin kytkeytyviä osia sovitellaan. Olutkulttuurin aitauksen muodon muuttuminen on kohtalaisen epäolennaista, kun kiinnostavat sisällölliset muutokset tapahtuvat sen osissa: olutkulttuurissa ei itse asiassa tapahdu yhtään mitään ilman, että jossakin sen osassa tapahtuu jotain.

Olutharrastuksen ympärille kootut yhdistykset käyttävät dokumenteissaan sangen mielenkiintoisia ilmaisuja määritellessään toimintansa tarkoitusta ja tavoitteita. Oluenkuluttajien yhdistysten kansallinen yhteenliittymä Olutliitto kertoo periaateohjelmassaan ”varjelevansa ja ylläpitävänsä monipuolista olutkulttuuria arvostamalla erityisesti perinteisiä, kansallisia ja paikallisia panimoita sekä perinteisiä oluita ja niiden valmistustaitoja”. Panimoiden, perinteisten oluiden ja niiden valmistustaidon arvostaminen on luonnollista, jopa itsestään selvää olutyhdistyksen kattojärjestölle, mutta monipuolisen olutkulttuurin ylläpito ei ole valtakunnallisesta yhdistyksestä kiinni. Olutkulttuurin varjelijan tehtävä puolestaan kuulostaa siltä, että vuonna 2005 hyväksytyn periaateohjelman laatijat ovat jättäneet Cervantes’nsa lukematta ja sotkeneet olutperinteeseen turvallisuuspolitiikkaa tuulimyllyjä vastaan.

Olutliiton suurin jäsenyhdistys Suomen Olutseura puolestaan toteaa säännöissään toimintansa tarkoitukseksi ”topeliaanisessa hengessä vaalia ja edistää olutkulttuuria, toimia oluen kuluttajien etujärjestönä sekä kohottaa oluen ja sen käyttäjien sosiaalista arvostusta”. Olisi mielenkiintoista tietää ennen jäsenhakemuksen täyttämistä, mitä olutkulttuurin edistäminen tarkoittaa eli edistääkö Olutseura olutkulttuuria samalla tavoin kuin maan hallitus esimerkiksi vähentää eriarvoisuutta, kannustaa työllistymiseen ja uudistaa koulutusta. Epätietoinen kaipaisi selvennystä myös olutkulttuurin vaalimisen suhteen: riittääkö vaalimiseksi ns. tapauskovaisuus, kuuluuko siihen salaperäisiä riittejä ja vaaditaanko jossakin vaiheessa eläin- tai ihmisuhreja. Lopullisesti lukija harhautuu topeliaanisen hengen mainintaan: tavoitteleeko Olutseura klassista topeliaanisuutta Maamme-kirjan hengessä vai modernimpaa suuntausta muita koti, uskonto ja isänmaa -mottoon pohjaavia yhteisöjä seuraten. Oli tulkinta mikä tahansa, niin topeliaanisen olutkulttuurin yhteys yhdistyksen toimintaan jää epäselväksi.

Jyväskylässä perustetun mutta myös Helsingissä ja Tampereella toimivan Olutkulttuuriseuran – mistä näitä nimiä sikiää? – säännöissä yhdistyksen tarkoitukseksi mainitaan ytimekkäästi ”edistää olutkulttuurin kehittymistä Suomessa”. Kuten Olutseurankin tapauksessa niin tässäkin voi kysyä: mitä olutkulttuurin kehittymisen edistäminen oikeastaan on? Olutkulttuuriseuran puolustukseksi on todettava, että se oikaisee suoraan konkretiaan seuraavissa virkkeissä: ”Yhdistys pyrkii parantamaan yleistä oluttuntemusta, tukee pienpanimokulttuurin kehittymistä sekä korostaa hyvien tapojen ja herrasmiesmäisten hyveiden toteutumista osana ravintolakulttuuria. Näiden päämäärien toteuttamiseksi yhdistys voi järjestää esimerkiksi huvi- ja juhlatapahtumia, luentoja, harjoittaa julkaisutoimintaa, harjoittaa anniskelutoimintaa järjestämiensä tilaisuuksien yhteydessä sekä toimia muutoin tarkoituksenmukaisiksi katsomillaan tavoilla.” Päämäärien ja niiden toteuttamiskeinojen mainitseminen tekee niitä edeltävästä lauseesta täysin redundanttia olutkulttuurilässytystä, jota ilmankin yhdistys kykenisi toimimaan sääntöjensä mukaan – ja lisäksi fiksunoloisesti nimensä vaihtamisen jälkeen.

Kaikki olueen liittyvät asiat voi käsitellä mainitsematta olutkulttuuria koskaan

Olutkulttuurista puhuminen rinnastuu laitumen aitauksesta ja aidanseipäistä puhumiseen, kun kaikki laitumen kiinnostavat asiat tapahtuvat laitumen pienissä ekosysteemeissä aitauksen ollessa vain välttämätön paha sen ympärillä. Jos aktiivisten pienpanimoiden määrä Suomessa lisääntyy, niin kuluttajille se luultavasti merkitsee oluttarjonnan laajenemista useampiin tuotemerkkeihin ja oluttyyleihin ja toki myös vaihtelua oluen maussa – enemmän tai vähemmän siitä riippuen, onko prosessi kunnossa. Jos maahantuojat lisäävät ulkomaisten panimoiden valikoimaansa, niin olutravintoloissa, vähittäiskaupassa ja kokemuksen perusteella lopulta jopa Alkossakin olutvalikoima laajenee. Jos oluenystävät järjestävät koti- ja kaupallisten oluiden maistajaisia enenevässä määrin keskenään, niin tuolle osalle kuluttajista tulee uusia makukokemuksia oluen piirissä ja ehkä pikkuhiljaa siirtymistä yhdestä turvallisesta oluttyylistä useampaan tyyliin ja kokeilunhaluun.

Kun olutasiantuntija alkaa kytkeä edellä mainittuja yhdellä pienellä oluen osa-alueella tapahtuvia muutoksia olutkulttuuriin tai sen kehitykseen, muutokseen tai arvoihin, niin arvon ekspertin runoratsu haukkaa paskaa. Miksi? Osin siksi, että puheen kääntyessä olutkulttuuriin siirrytään faktoista, luvuista ja havaittavissa olevista konkreettisista asioista perustelemattomiin mielipiteisiin, hatariin näkemyksiin ja abstraktiin kansanfilosofointiin – joku toinen puhuisi kännisten horinoista. Osin siksi, että olutkulttuuri on ja muuttuu vain sen sisälle katsottujen asioiden muuttuessa. Esimerkiksi ravintolamyynnin väheneminen viimeisenä kymmenenä vuonna, alkuperäisten suomalaisten oluttyylin 1900-luvun alkuun verrattuna heikompi saatavuus, kotioluen valmistuksen uudelleenkäynnistyminen, pienpanimoiden määrän raju kasvu 2000-luvulla ja Alkon olutvalikoiman artikkelimäärän merkittävä kasvu vuoden 2015 jälkeen ovat muutoksia, joita ei ole mitään syytä punnita yksin tai keskenään suhteessa olutkulttuuriin, koska punnituksessa käytetään mittaustulosten arvontaa.

”Mitä tämä merkitsee olutkulttuurille?” on missä tahansa tilanteessa ja jopa ääneen lausumattomana tarpeeton ja tyhmä kysymys, koska olutkulttuurilla ei ole kantaa, ei hyötynäkökohtaa eikä merkityksiä, ellei joku sellaisia sille päissään ihan omasta päästään keksi. Oluen kanssa tekemisissä olevat ihmiset panimolta kotipanijoiden kautta kuluttajaan eivät niitä kuitenkaan koskaan tarvitse. Kun seuraavan kerran kuulet jonkun aloittavan keskustelua olutkulttuurista, niin vaihda puheenaihetta suoraan mutta kohteliaasti toteamalla: ”Olutkulttuuri on perseestä – tunkisitko sen takaisin sinne?”

Kirjoittaja on Porissa asuva – ei porilainen – olutdiletantti ja mulkvisti. Aikuinen mies, jolle ei yleensä suomen kieli kelpaa.

5 thoughts on “Vieraskynä: Olutkulttuuri on perseestä – mutta miksi?

Add yours

  1. En nyt ihan täysin ymmärrä suurta närkästystä termin suhteen. Se on kattotermi, mutta ei se nyt varsinaisesti kovin epämääräinen ole. Olutkulttuuri käsittää kaikki olueen liittyvät tavat ja toiminnan, niin kuin jutussakin tuodaan esiin. Ja *ne kaikki vaikuttavat toisiinsa*, esim. pienpanimojen nousu vaikuttaa juomatottumuksiin, juomatottumukset ja tarjonta vaikuttavat ravintoloiden toimintaan, suuret trendimuutokset vaikuttavat mielipiteisiin ja asenteisiin olutta kohtaan, jne. jne..

    Olutkulttuurin muuttumisesta ja siihen vaikuttamisesta voi ja välillä *pitää* puhua suurempana kokonaisuutena vaikka se muuttuu vain osiensa myötä, koska ne osat vaikuttavat toisiinsa ja muuttuessaan muuttavat hitaasti kokonaisuutta. Esim. Autoilun tai sanotaan nyt “autoilukulttuurin” muuttumisesta voi puhua kokonaisuutena ja trendeinä, vaikka autoilussa kehittyykin välillä jarrut, välillä lainsäädäntö, välillä moottori ja välillä muotivärit.

    Like

  2. Ei tässä nyt mistään suuresta närkästyksestä ole kyse, vaan pikemminkin kuittailen turhasta eli heitän näkemystä surkean pieneen asiaan eli mitättömän piirin innokkaasti käyttämään “empty shell” -käsitteeseen. Jotkut tykkää kulttuurin (ja miksei prosessin tai toiminnan) liittämisestä selvää suomea olevien sanojen perään, toisten mielestä olisi mukavaa, että edes suunnilleen tiedettäisiin, mistä puhutaan ja mikä liittyy ihan oikeasti mihinkin.

    Jos kaikki pienet muutokset sivuuttaa “ei vaikuta juurikaan isoon kokonaisuuteen” -olankohautuksella, niin sokeutuu siltä, että kaikki muuttuu. Erityisesti oluen kohdalla kaikkea uutta syntyy sen verran vauhdikkaasti, että esim. “olutkulttuurin” kansallisiin traditioihin ja vuosituhantiseen historiaan vetoaminen tekee vetoajasta vähän(kö) tyhmän. Mieluummin sivuutan olutkulttuurin kuin niitä pieniä muutoksia, joilla voi olla yhteyksiä toisiin pieniin muutoksiin.

    Like

    1. Ei missään nimessä kyse ollut siitä, että sivuutetaan pienet asiat “ei vaikuta kokonaisuuteen” jutulla, vaan siitä, että pienten asioiden ohella isommasta kokonaisuudesta puhumisella on arvonsa. Siitä pitää puhua vain omalla tasollaan sitten. Molemmat tasot voivat yhteiselää.

      Tottakai suomalaisesta olutkulttuurista hämäränä yleiskäsitteenä lässytetään paljon turhaa ja vääristelevää, mutta niin kaikesta muustakin vastaavasta, kuten “suomalainen pop-musiikki” tai “suomalainen ruokakulttuuri”, koska joku saa jostain tuet tai mainetta sillä. Se ei niidenkään osalta silti tarkoita, etteikö taustalla olisi aito asia.

      Olutkulttuurin suuri muutos on käytännön tasolla sitä, että olut tarkoittaa muutakin kuin vaaleaa lageria kolmelta panimolta ja että sitä voi juoda muutenkin kuin päihtymistarkoituksessa. Molemmista voi puhua erillisinä ilmiöinä, mutta samaan yleismuutokseen, kulttuurin muutokseen, ne silti liittyvät.

      Like

  3. Kiitos keskustelunavauksesta, hyvä! Samaa mieltä olen monistakin pointeista.

    Mikä on motiivi sille, että meillä sikiää näitä olutkulttuuria hahmottelevia julistuksia ja missioita, jotka voivat näyttäytyä joskus pönöttävinäkin? Tässä yksi selitys.

    Nimittäin jos olisin hakemassa valtion rahaa esimerkiksi Suomen Napanöyhtäliiton toimintaan, tai kenties jotain aiheeseen liittyvää EU- tai YK-statusta, niin totta hemmetissä ensimmäinen tehtäväni olisi laatia hakemuksia varten hyvänkuuloinen määritelmä suomalaiselle napanöyhtänkaivamiskulttuurille ja -perinteelle. Jos rahoitusta alkaa sitten säännöllisesti tippua, voi olla, että määritelmän yhteydet arkipäivän todelliseen navankaiveluun eivät enää olisi päällimmäisenä mielessä.

    Minun(kin) puolestani kulttuurista voidaan kyllä keskustella myös vähän abstraktimmalla ylätasolla, mutta erittäin tärkeää on analysoida niitä pienempiä muutoksia, joista tässä postauksessa puhut.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑