Whiplash – piiskaniskuja ja kaverikortteja

Olutblogeja syytetään aika ajoin siitä, että kavereiden tuotoksia kohdellaan teksteissä silkkihansikkain – oli kyse sitten panimosta tai maahantuojasta tai baarista tai… Ymmärsitte varmaan yskän. Omalla tavallaan se on täysin luonnollista, sillä kyllähän ihmiset esimerkiksi pitävät turauttelevista bändeistä paljon enemmän, jos siinä sattuu soittamaan se oman elämän suolasirotin tai joku muu läheinen. Miksi olut olisi erilaista?

Olenko sitten itse syyllistynyt moiseen? Kyllä ja ei. Paska on paskaa, vaikka sen olisi kuka tehnyt tai lahjoittanut. Mutta myönnän, että joskus tulee mietittyä omia sanojaan jos mikroskoopin alla on jonkun “hyvän tyypin” olut. Tekstissä se ei kuitenkaan lopulta näy, eikä sen pitäisi koskaan tulla näkymäänkään, mutta takaraivossa kolkuttaa silti ajoittain ajatus siitä, että saatan loukata sitä hyvää tyyppiä. Jopa hyvää kaveria.

Processed with VSCO with c1 preset

Mitäs helvettiä? Miten tämä sönkötys liittyy irlantilaisen Whiplash-panimon oluisiin? Tietysti niin, että pidän Pien-pomo Erkki Hämetta hyvänä kaverinani ja hänen kanssaan kaikenlaista yhteistyökuviota on muutenkin viritteillä. Hän tuo myös Suomeen tällä hetkellä todellisia ”ylähyllyn” oluita, joista uusimpana juurikin mainittu Whiplash. Panimo vaikuttaa mielenkiintoiselta, eikä vähiten sen takia, että brändäys on tehty pieteetillä. Yksinkertaista, kaunista, yksinkertaisen kaunista. Oluistaan olen kuullut kehun sieltä ja toisen täältä, vaikka melko tuntematon tekijä härmässä vielä onkin. Ansaitsevatko ne kuitenkaan ylistyslaulujaan?

Sain Erkiltä kolme erilaista tölkkiä, kaikki enemmän tai vähemmän “uusienglantilaiseen” pale ale -tekemiseen liitoksessa olevia oluita. Enkä nyt pelkästään tarkoita NE-liitteistä juomaa, vaan enemmänkin sellaista modernin brittiläistä, jenkki-inspiroitunutta panemista. Ja kyllä, Englanti ja Irlanti ovat kaksi eri asiaa, mutta ei tartuta nyt semantiikkaan.

2018-02-07 02.09.22 2.jpg

Kaksi pientä tölkkiä tuhottiin hyvässä seurassa kalliolaisessa yksiössä, josta miltei suora näkymä Panemaan. Oltiin siis gentrifikaation ytimessä.

Body Riddle oli 4,5-prosenttinen APA, Rollover taasen rehellinen session IPA 3,8-prosentillaan.

Seuralaisen kommentti Body Riddlestä oli suht karua kieltä: ”Kalliolaisessa punaviherkuplassa ei aiheuttanut tuntemuksia suuntaan eikä toiseen. Voisi toimia paremmin kemiläisen pubin nurkkapöydässä”. Auts.

En tunne kemiläistä olutkenttää, mutta ymmärrän kommentin. Body Riddlen body oli hajuton ja mauton kuin Vanhasen Matti. Hedelmää ja humalaa oli tarjolla, mutta niihin ei yksinkertaisesti ylettänyt. Jäljelle jäi vain tyhjyys.

Rollover on tarinan mukaan kehitetty saman nimistä irlantilaista perinnettä silmällä pitäen: 24h raakaa juopottelua ilman unta ja vielä samaa olutta lipitellen. Siihen tarkoitukseen Rollover toimisi moitteettomasti.

Paljon makuja saatu puristettua sinänsä heppoiseen runkoon. HeVi-tiskillä Jone Nikulan kanssa pelehtimistä uuden maailman humalankäpy selän alla. Meille, teille vai havumetsäteille? Oluena ihan kiva -tasoa, mutta tyylissään valioluokkaa.

”Lapsille sopiva IPA”, kuten seuralainen asian ilmaisi. Ja pelko pois, hänellä ei ole lapsia.

5 thoughts on “Whiplash – piiskaniskuja ja kaverikortteja

Add yours

  1. M.o.t. Järkyttävän hyvä postaus. Panimo/maahantuoja toimittaa, blogisti arvioi, ja matka jatkuu. Silti melkein uskon olevani ainoa blogisti, joka ei edes halua ilmaisia olutnäytteitä.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑