Põhjala Bänger

Muistatteko vielä sen päivän, kun Põhjala oli uraauurtava panimo. SE panimo. Itsekään en oikein enää. Paljon on ehtinyt virtsaa virtamaan Tallinkin vessoissa ja Eestin ykkösnyrkin ote posliinista on alkanut lipsumaan pahasti. Parin viimeksi juodun oluen jälkeen tuntuu siltä, että tukka on jo kastunut siihen eritecocktailiin.

Bänger on saatu aikoinaan myötämielisiltä voimilta, mutta jäänyt syystä tai toisesta arkistojen aarteeksi. Nyt teki mieli vetää “pönttö sekasin”, joten 12,5-prosenttinen imperial stout vaikutti upealta idealta. Ei ollut.

Kunnon maustepommi: luumua, vaniljaa sekä habaneroa. Tuoksu himmailee vielä paahteisen kahvidrinkin äärellä, mutta suu oksentaa yliätläkän sokeripommin sisäänpäin. Ei saatana. Kyllähän minä makeista imperial stouteista pidän, mutta Põhjalan humoristeilla alkaa nyt mopo keulimaan kuin pirimuna torilla. Ihan kivoja kuivahedelmäisiä ja kahvisia makuja löytyy EHKÄ taustalta, mutta sokeripommi räjähtelee suussa niin, että millään muulla ei ole enää mitään väliä. Ja koska makeus ei selvästikään riitä, niin jälkimaku on kunnon haista paska -tason chilipoltetta. Juuh, käppää on. Joskin kävi päähän. Toki myös elimistöön, sillä nyt närästää.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑