Lahen Ajat: Kebabin makuisia unelmia – minä ja Aspendos

Juttu julkaistu alun perin Lahen Ajoissa


Vuosi oli ehkä -98 tai -99, kuka näitä muistaa. Kesäinen viikonloppu Karirannassa oli alkanut kosteissa tunnelmissa tai sitten jo pikku hiljaa loppumassa, kuka näitäkään muistaa. Nälkä kurni kuitenkin vatsassa, kun huojuimme halvan alkoholin ja ilta-auringon huumaamina kohti keskustan rientoja housut polvissa roikkuen ja Lunizin I Got 5 on It ”slummiblästeristä” pauhaten.

”Käydääkö kebabilla”, kuului kysymys jostain Linda-siiderien ja litran Karhu-pullojen kilinän lomasta. Kysyjä oli muuten nykyään mittavaa uraa ravintola-alalla tekevä julkkiskokki. Viiden pisteen vihje: ”Mä rakastan sua ÄIÄt”. Vastasin ehdotukseen myöntävästi, vaikken oikein edes tiennyt mitä kebab on. Oli sitä saanut Mastokaupungistakin jo jonkin aikaa, mutta jostain syystä en ollut vielä tutustunut ”Turkin eksotiikkaan”.

Turkin eksotiikka, tai tässä tapauksessa Intian, oli myös ollut joillekin kantasuomalaisille liikaa, sillä samoihin aikoihin Paasikivenkadun Indian Kebab räjäytettiin tuusan nuuskaksi.

Processed with VSCO with c1 preset

Teini-iän unelmia

Palataan kuitenkin Aspendosin aurinkoisen ankealle sisäpihalle, jonka terassilla olin saanut juuri eteeni elämäni ensimmäisen kebab-annoksen. Tarkemmin pitakebab-annoksen. Se oli jotain kovin erilaista. Mausteista lihaa, joka oli samaan aikaan mureaa ja samaan aikaan pureskeltavan kiinteää. Kotona oli kyllä käytetty runsaasti mausteita ruoissa, mutta ei tuollaisia. Punainen kastike oli tulista, vaikka pyysinkin mietoa: ei kivuliaan polttavaa, mutta kyllä se tuntui nenäkarvoissa asti. Chili ei ollut arkinen mauste siihen maailman aikaan.

Tykästyin ruokaan ja paikkaan saman tien. Aspendosista tulikin joksikin aikaa vakioruokala, nuoren miehen rientojen välietappi. Varsinkin yläkerrassa oli mukava murkinoida ja nappailla salapullosta huikkia ennen yöhön sukeltamista.

Pitkitetty nuoruus

Reilut kymmenen vuotta eteenpäin. Ysärin kaveriporukka oli hajonnut jo monta kertaa, osa oli vajonnut syvyyksiin, osa noussut korkeuksiin, osa taas tasapainotteli puolimatkan krouvissa. Seitinohuet päiväkännit olivat seuranneet kuitenkin uskollisesti minua kaikki nuo vuodet ja taas olin ajautunut pikkupäissäni Aspendosin patiolle.

Ateriaa odotellessa näin välähdyksen menneistä ajoista: kokkikokelas, joka oli aikoinaan minut kebabiin tutustuttanut seisoi nyt menestyksekkäänä keittiömestarina sillä samalla pihalla kuin viimeksi nähdessämme. Tervehdimme nopeasti, ilkuin miehen ”intialaist bissee” -heittoa telkkarissa ja jatkoimme molemmat elämäämme. Sinänsä normaali kohtaaminen vanhan tutun kanssa, mutta kun höyryävä pitakebab-kasa saapui taas kerran eteeni, niin tuntui että palasin hetkeksi niihin viattomiin poikavuosiin. Ajan rakenne oli muuttunut silmänräpäyksen ajaksi. Mihin kaikki vuodet olivat tästä välistä kadonneet?

Ikä on vain numero, eikö?

Armon vuosi 2017, istuin taas Aspendosissa pienessä laitamyötäisessä. Tällä kertaa kuitenkin sisällä, sillä taivaalta loskaksi laskeutunut lumisade kertoi talven saapumisesta Vesijärven rannoille. Nyt ei näkynyt julkkiskokkeja, eikä pirinistin uraa tekeviä vanhoja tuttuja. Ei itse asiassa yhtään ketään, sillä koko sisäpiha oli typötyhjä.

Tilasin pitakebabin. Taas. Vaikka se vieläkin on mielestäni Lahen paras, niin ysärin lopun eksotiikka oli maannut haudassaan jo pitkälti toistakymmentä vuotta. Tulinen kastikekin on nykyään kovin pliisua, vaikken edes ole mikään ”v*tun hullu chilipää nutcase”. En oikeastaan edes niin välitä enää kebabista. Ehkä kerran vuodessa tulee syötyä ja sekin aina Aspendosissa, sillä aikoinaan Pizza-onlinen kanssa pelatessa kebab-pettymykset olivat enemmän sääntö kuin poikkeus. Sama juttu käynyt myös pizzan kanssa, siis tuollaisen ”kebabpizzeriapizzan”. En tosin muista olenko Aspendosin pizzaa edes ikinä syönyt.

Olin tai en, se ei kuitenkaan kuulu nyt tähän juttuun. En edes enää tiedä mikä kuuluu ja missä välissä kadotin tekstin punaisen langan. On siis hyvä hetki näppäillä viimeiset sanat. Nuoruus on ehkä kadotettu, mutta Aspendos forever, man.

2 thoughts on “Lahen Ajat: Kebabin makuisia unelmia – minä ja Aspendos

Add yours

  1. Parhaan saa nykyää ku kotona tekee. Pitää ens kerralla leikkiä kebabmaestroa ja väsätä meille oluen oheen aurajuustovönerit.

    Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑