Aamukahvit: Kanava X Kahiwa X Ant Farm Telakka

Kuten lokakuussa toivoin, niin Kanavan Panimon, Kahiwa-paahtimon sekä Ant Farm -kotiolutkollektiivin yhteistyön kahvimarja on nähnyt päivänvalon. Tai noh, päivän valottomuuden ehkä paremminkin. Telakka on tämän kolmikärkisen kollabo-oluen nimi ja ensimmäinen erä esittelee itsensä 4,5-prosenttisena stouttina. Protosta poiketen Telakkaan on käytetty bourbon-lajikkeesta kylmäuutettua kahvia. Vahvempi versio on myös tuloillaan, mutta palataan siihen sitten, kun valo löytää tiensä takaisin kylmään pohjolaan.

Processed with VSCO with c1 preset

Kävin juomassa hanaversion Lahen Teerenpelissä, jossa se toki kaatui lasiin aivan liian kylmänä. Pientä itsehillintää piti siis harrastaa.

Kahvikonvehtinen, hieman makea tuoksu, selvää sukulaisuutta panimon mainion Unton kanssa. Suussa kahvin mokkaisuus pääsee oikeuksiinsa, ihan kuin perus tummaa markettiolutta kylmäuutetulla kahvilla ryyditettynä. Ja sitähän tämä oikeasti onkin. Cold brew vie ja heikko mallaspohja vikisee. Onneksi ei ihan vesitetty versio ole kyseessä, mutta kyllä Telakan kaunis kahvisuus ansaitsisi kunnon rungon tuekseen. Lopussa vielä metalli kolahtaa hampaisiin, nomen est omen?

IMG_20180112_153937.jpg

Pulloversion sain suoraan panimon pullotuslinjastolta ja join sen miltei huoneenlämpöisenä saman päivän aikana. Ei suuria muutoksia, mutta optimi lämpötila huijasi oluen kurvien olevan uhkeampia kuin ovatkaan, ja metallisuus loisti poissaolollaan. Pullote vei Telakkaa siis oikeaan suuntaan, mutta tällaisena väkevien (sic) oluiden ystävänä mieleni halajaa vahvempaa kamaa.

One thought on “Aamukahvit: Kanava X Kahiwa X Ant Farm Telakka

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

w

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑