Vieraskynä: Olutmatkailua USA:n itärannikolla – Washington DC–Philadelphia, osa 5

1. osa / 2. osa / 3. osa / 4. osa


 

Teksti ja kuvat: kopula

Saapuminen Philadelphiaan, 07.11.17

Tiistaina oli aika jättää pääkaupunki taakse ja suunnata ensin Circulatorilla Union Stationille, ja sieltä puoli-ilmaisella Megabussilla kohti Philadelphiaa. Kotimaassa olen periaatteellisista syistä kieltäytynyt käyttämästä halpabussiyhtiötä, mutta Yhdysvalloissa vierailtaessa prioriteettijärjestykseni on erilainen ja käytännöllisyys, helppous sekä myös edullisuus painavat vaakakupissa muita arvoja enemmän. Niin kauan kun liikkuu vain yhden matkalaukun kanssa, Megabus on varteenotettava vaihtoehto hoitaa itsensä ja tavaransa ehjänä kaupungista toiseen. Ennen tätä matkaa huomasin, että heilläkin alkoholin kuljettaminen jopa ruumatavaroissa on kiellettyä. En kuitenkaan pitäisi kovin todennäköisenä, että monasti kadun varrella sijaitsevilla pysäkeillä kukaan alkaisi tiukassa aikataulussa matkatavaroita tarkistelemaan. Ainakaan itse emme ole tällaiseen törmänneet. Asia lienee toinen jos matkustat Yhdysvalloista Kanadaan tai toisinpäin. Se on toki sanottava, että vaikka Megabusseissakin näkee kaikenlaista porukkaa, jonkin verran matkustajaprofiili heijastelee palvelun suhteellisia hintoja. Ja vaikka maksaisit hieman ylimääräistä varatusta, numeroidusta paikasta, ei se takaa, etteikö siellä joku kulman mies kuitenkin istuskelisi paikallasi kun sinne asti pääset.

Philadelphiassa jouduimme kävelemään puoli tuntia hotellillemme tihkusateessa ja kylmässä tuulessa. The Windsor Suites sijaitsee kävelyetäisyydellä kaikesta keskeisestä, vanhassa hienonnäköisessä rakennuksessa. Huone oli tilava ja siihen kuului keittiö jääkaappeineen ja helloineen. Tällaista tilaa on vaikea pitää täysin puhtaana, ja niinpä etenkin keittiön kodinkoneissa ja kalusteiden väleissä näkyi aika paljon törkyä. Lisäksi eteisen lampun sisällä oli musta läiskä, joka muistutti kuollutta torakkaa. Mitään liikkuvaa emme vierailumme aikana huomanneet, joten annoin asian olla.

DSC03783

Heitettyämme laukut hotellille suuntasimme kohti Monk’s Cafea. Paikka on erittäin suosittu, mutta illansuussa sateisena marraskuun tiistaina oli vielä vapaita pöytiä. Yleisvaikutelmana Monk’s Cafe oli kieltämättä vähän ahdas ja kiireinen, eikä tämäkään tila ollut erityisen valoisa. Palvelu paikassa oli hyvää ja ruoaksi nautittu Trappist Burger oli sekin perusmaistuva. Tikkuperunoissa oli hieman liikaa suolaa.

Philadelphia on ainut kaupunki itäisessä USA:ssa, josta saa Russian Riverin oluita, ja esimerkiksi Pliny the Elder löytyy usein hanasta Monk’s Cafessa. Tämän jo Portlandissa maistetun klassikon sijaan minua kiinnosti enemmän panimon perus-IPA Blind Pig, joka onneksi osuikin nyt kohdalle ja sai olla ensimmäinen olut Philadelphiassa. Kuten Pliny the Elderissa, myös Blind Pigissa avainsanana on tasapainoisuus. Sitrusta greippisyytenä ja appelsiinisuutena, kohtuullinen katkero ja kuohkeahko runko, jälkimaussa vähän karamellia. Laadukas, melko raikas IPA, ja omaan makuuni parempi olut kuin perään muistin virkistämiseksi juotu Pliny. Plinyssa on lopulta minulle hieman liikaa makeaa hedelmäisyyttä, kun oma maku kallistuu enemmän kuivan katkeruuden puolelle. Silti Blind Pigkään ei ole mikään tajunnanräjäytysolut, ja suurin kiinnostus omalla kohdallani kohdistuukin panimon soureihin. Näitä olisi löytynyt myös Monk’s Cafen pullolistalta, mutta valitsimme jaettavaksi niiden asemesta kallista Bullfrogin Le Roar Grrrzia. Bullfrogin olut oli aprikoosinen ja omenainen, hieman väkevän hapan ja kohtuullisen kuiva.

DSC03789.JPG

Saldo Monk’s Cafessa jäi vaatimattomasti kolmeen olueen, koska illan ohjelmassa oli vielä toinen baari, eikä tietty rauhattomuus tai kiireyden tuntu kannustanut pidempään istuskeluun. Kyseessä on ehdottomasti laaturavintola, mutta on vaikea nähdä, että haluaisin viettää paikassa enemmän aikaa kuin päivällisen ja muutaman oluen verran kerrallaan. Uskon, että paikan mainetta selittävät Russian Riverin oluiden lisäksi laajahkot belgioluiden valikoimat, joihin ei Yhdysvalloissa ihan joka paikassa törmää. Westvleterenin osalta pullolistassa oli muuten maininta, että he kunnioittavat luostarimunkkien toivetta olla myymättä Westvleterenin oluita muualla kuin itse luostarilla, eikä niitä siksi ole valikoimassa. Esimerkiksi The Sovereignista kaikkia kolmea olisi löytynyt, mikä ei tietysti itseäni sinänsä kiinnostanut.

DSC03791.JPG

Lyhyen kävelyn päästä Walnut Streetiltä löytyi seuraavana kohteena Tria Taproom. Taas pimeätä ja tunnelmallista, baaritiskille istuminen tuntui luontevalta. Vähän enemmän upscale, tyylikäs viinibaarimainen vaikutelma. Hanalista löytyi virtuaalisena asiakkaille jaettavalta tabletilta. Vanha tuttu AleSmithin tupla-IPA maistui valitettavasti vanhalta tai muuten kärsineeltä, siis sellaiselta skunkkiselta karamelli-havupommilta kuin amerikkalaiset IPAt turhan usein Suomessa maistuvat. Toisena paikallisen 2SP:n 2SP Pils, baarityöntekijän suosituksesta. Tuoksu oli sitä itseään hyvässä mielessä, makukin ruohoa ja maa-ainesta, sekä etäistä sitrusta. Valitettavasti katkeruus uupui, olut jäi liian makeaksi ja suutuntuma pehmeäksi. Tämän jälkeen palasimme takaisin hotellille.

Kirjoittaja on nelikymppinen, puoliautistinen olutharrastelija pääkaupunkiseudulta, joka ymmärtää oluesta vähän, mutta pitää siitä paljon. Mielipiteet ovat kirjoittajan omia, myös ne muilta lainatut.

One thought on “Vieraskynä: Olutmatkailua USA:n itärannikolla – Washington DC–Philadelphia, osa 5

Add yours

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s

WordPress.com.

Up ↑